Joensuun mystisen paketin tuoja selvisi

Poliisi on selvittänyt viime viikon torstaina Joensuussa Normaalikoulun ulko-ovelle tuodun paketintuojan. Koulussa opiskeleva 14-vuotias poika oli ajattelemattomuuttaan toimittanut koulun ulko-ovelle paristoja ja kaukosäätimellä varustetun paketin. Kuulusteluissa poika ei ole osannut selittää tekonsa syitä muutoin kuin pilailutarkoituksella.

Poliisin mukaan hänen tarkoituksenaan ei ole ollut aiheuttaa haittaa ja hän ei oman kertomansa mukaan ymmärtänyt, että paketista aiheutuisi kohua.

Koulun ulko-ovelle tuotu epämääräinen paketti aiheutti koululla pienimuotoisen poliisioperaation ja haittasi normaalia opiskelua. Paketista ei aiheutunut vaaraa ympäristölle.

Poliisi on tutkinut tapahtunutta laittomana uhkauksena ja katsoo asian tässä vaiheessa selvitetyksi. Poika oli toiminut yksin.

Poliisi vetoaa nuoriin, että edes pilailutarkoituksessa tehdyt uhkaaviksi mielletyt teot jätetäisiin tekemättä. Niistä aiheutuu aina haittaa koulussa työskenteleville ja ne herättävät turhia pelkotiloja. Lisäksi teontekijä on aina itse vastuussa tekemisistään, vaikka hän ei olisikaan rikosoikeudellisessa vastuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat