Jobsin kuolema nousee verkon kaikkien aikojen uutiseksi

Teknologiayhtiö Applen perustajan Steve Jobsin kuolema on nousemassa kaikkien aikojen puhuttavimmaksi aiheeksi netissä ja etenkin sosiaalisessa mediassa. Australialaisen SR7-tutkimusyrityksen mukaan esimerkiksi mikroblogipalvelu Twitterin kautta on twiitattu Jobsista 10000 kertaa sekunnissa sen jälkeen kun hänen kuolemansa tuli julki aamuyöllä Suomen aikaa.

Apple kertoi 56-vuotiaan ex-toimitusjohtajansa menehtymisestä tiedotteessa, jossa ylistettiin tämän nerokkuutta, intohimoa ja energiaa, joista kumpusi lukuisia hyödyllisiä innovaatioita.

Yhdysvalloissa Jobsin ihailijat ovat kerääntyneet muistelemaan hänen elämäntyötään: Applen myymälöiden edustalle on monissa kaupungeissa tuotu muistokynttilöitä.

Myös monet yritysmaailman merkkihenkilöt ja valtionpäämiehet lausuivat kunnioittavia muistosanoja. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama arvioi Jobsin muuttaneen "tapaa, jolla jokainen meistä näkee maailman". Applen toinen perustaja Steve Wozniak vertasi tilannetta John Lennonin tai John F. Kennedyn kuolemaan.

Vaikka vakavasti sairas Jobs jäi jo tämän vuoden tammikuussa sairauslomalle ja jätti elokuussa lopullisesti työnsä toimitusjohtajana, monet pitivät häntä yhä Applen sieluna ja suunnannäyttäjänä. Analyytikot arvioivat tuoreeltaan kuolemantapauksen heikentävän yhtiön tuotekehitystä.

(MTV3 - STT - AFP)

Katso Teresa Meriläisen juttu (Seitsemän uutiset 6.10.2011)

Lue myös:

    Uusimmat