Jobsin erikoinen elämä: Huumeiden käyttöä ja huippusalainen luokitus

FBI:n laatima raportti Steve Jobsista antaa melko sekavan kuvan teknologiayhtiö Applen ikonisesta johtajasta.

Jobsin kerrotaan käyttäneen nuorena huumeita ja hänen kanssaan työskentelyn väitetään olleen ajoittain raskasta. Jobsin myös väitetään väännelleen totuutta tavoitteidensa saavuttamiseksi. Tästä huolimatta FBI:n raporttiin haastatellut tahot olisivat kelpuuttaneet hänet vaikka presidenttiehdokkaaksi.

Jobsia henkilönä kuvaileva FBI:n taustaraportti julkistettiin eilen. The Seattle Times kertoo, että kartoitus oli tehty Jobsista vuonna 1991, kun presidentti George H.W. Bush pohti Jobsille paikkaa kansainvälisen kaupan neuvontakomiteassa. Jobsille ei kuitenkaan lopulta tarjottu paikkaa.

Raportissa mainitaan Jobsista paljon sellaisia asioita, jotka ovat olleet julkisesti tiedossa jo aiemminkin. Raportissa on kuitenkin luonnehdintoja, jotka luovat myös uudenlaista kuvaa viime syksynä syöpään kuolleesta Jobsista.

Eräs raporttiin haastateltu henkilö kertoi FBI:lle Jobsin aiemmasta huumeiden käytöstä ja taipumuksesta väännellä totuutta saavuttaakseen tavoitteensa. Toinen haastateltu henkilö luonnehti Jobsia puolestaan petolliseksi ihmiseksi, joka ei ole täysin suora eikä rehellinen.

Tästä huolimatta Jobsin ystävien ja kollegojen kerrotaan suositelleen Jobsin nimittämistä kansainvälisen kaupan komiteaan. Eräs haastateltava totesi, että hänen mielestään korkean tason poliittiseen virkaan ei tarvita rehellisyyttä. Täten hän suositteli Jobsia hallituksen luottamusvirkaan.

Jobs oli itse kertonut häntä tutkiville virkamiehelle kokeilleensa marihuanaa, hasista ja LSD:tä 1970-luvulla.

Raportin mukaan Jobsilla oli Yhdysvaltain hallinnossa huippusalainen luokitus. Jobs sai luokituksen vuonna 1988 ja se lopetettiin vuonna 1990. Raportissa ei paljasteta, miksi Jobsilla oli korkean tason turvaluokitus, mutta sen otaksutaan liittyneen animaatiostudio Pixariin, jonka Jobs oli ostanut vuonna 1986. Studio myytiin Disneylle vuonna 2006.

Eräs Jobsin hyväksi ystäväksi esittäytynyt mies totesi FBI:n raportissa, että Jobs vieraantui suuresta osasta Applen työntekijöitä kunnianhimonsa takia.

Lue myös:

    Uusimmat