Jo toinen vangittu Patrian lahjusrikoksista

Valtion omistamaa Patriaa koskevan jutun tutkinta laajenee.

Patrian ja Slovenian asekauppohin liittyvässä lahjusjutussa on vangittu jo toinen epäilty.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi tänään Patria Wehiclesin johtohenkilön epäiltynä samoista lahjusrikoksista kuin toukokuun puolivälissä vangittu kollegansa.

Viisikymppisiä miehiä epäillään törkeän lahjuksen antamisesta, lahjomisesta elinkeinotoiminnassa sekä yritysvakoilusta.

Lahjusepäilyt liittyvät Patrian isoihin panssariajoneuvotilauksiin Slovenian maavoimille. Kaksi vuotta sitten tehdyn kaupan hinta oli vajaa 300 miljoonaa euroa.

- Tässähän epäillään sitä, että Patrian käyttämän agentin kautta on ohjautunut rahaa slovenialaiselle virkamiehelle, puolueelle ja päättäjille. Sitä me pähkinänkuoressa tutkimme, sanoo rikoskomisario Kaj-Erik Björqvist KRP:stä.

Poliisi ei kerro epäiltyjen lukumäärää, mutta niitä on jo nyt ollut useita. Patria-konserniin kuuluva johtohenkilö pidätettiin viime viikolla, mutta hänet vapautettiin myöhemmin. Pidätyksiä tehtiin myös toukokuussa.

Poliisi on tehnyt kotietsintöjä Patrian toimitiloihin ja takavarikoinut asiakirjoja.

- Meillä on syytä epäillä, että Patrian henkilöiden hallussa on ollut sellaisia asiakirjoja, jotka ovat olleet yrityssalaisuuden alaisia. Ne on saatu haltuun kilpailijalta, ja näin ollen tutkimme myös nimikettä yritysvakoilu.

Patria on kiistänyt rikkoneensa lakia. Tilanne on puolustusvälineyhtiö Patrialle kiusallinen, sillä Suomen valtio omistaa yhtiöstä kolme-neljäsosaa. Lisäksi slovenialaiset tiedotusvälineet jahtaavat malttamattona tietoja jutun tutkinnasta. Poliisin esitutkinta jatkuu näillänäkymin ainakin vuoden loppuun.

KRP:ssä on käynnissä myös toinen Patria-konsernia koskeva esitutkinta Egyptin kanssa tehdyistä kaupoista.

Lue myös:

    Uusimmat