"Jo kahviraha voi pelastaa pakolaislapsen"

Monet avustusjärjestöt keräävät parhaillaan lahjoituksia nälänhädästä kärsineiden auttamiseksi. Somaliliiton varapuheenjohtaja Abdiaziz Godah toivoo, että ihmiset miettisivät nälänhädästä kärsivien tilannetta ja lahjoittaisivat esimerkiksi kahvikupposen hinnan avustustyöhön.

– Jos menee vaikka kahville tai kauppaan, niin hetihän siinä ihmiset tuhlaavat rahaa. Se kaksi euroa pelastaa Somaliassa yhden lapsen koko päivän. Toivon, että ihmiset ajattelisivat näin, sanoo varapuheenjohtajaAbdiaziz Godah.

Varapuheenjohtaja kannustaa myös Suomessa asuvia somaleja auttamaan nälkää ja kuivuutta pakenevia perheitä.

– Somaleja asuu Suomessa 12 000. Jos jokainen lahjoittaa vaikka yhdenkin euron, siitä kertyy jo 12 000 euroa. Se olisi jo suuri apu.

Etelä- ja Keski-Somaliaa hallitseva, ääri-islamistinen al-Shabaab-liike kiistää, että Etelä-Somaliassa olisi nälänhätää.

Al-Shabaab kielsi avustusjärjestöjen toiminnan kaksi vuotta sitten, mutta kumosi kiellon kuun alussa. Unicef ehti vajaa viikko sitten toimittaa ruokaa ja lääkkeitä kapinallisten hallitsemaan Baidoan kaupunkiin Keski-Somaliassa. Epävarmuutta oli ilmassa, mutta avustukset saatiin perille.

– Eräänä päivänä seurasin jännittyneenä, kun erään avustusjärjestön pieni kone vei tarvikkeita Baidoan kaupunkiin. Olin huolissani ja odotin vuorokauden ympäri kuullakseni, mitä tapahtuu - ottavatko äärijärjestöt avustustarvikkeet vastaan ja ihmiset kiinni. Onneksi niin ei tapahtunut, vaan ääriliikkeetkin hyväksyivät, että apua voi saapua.

Yhteistyötä avustusjärjestöjen kanssa

Tilanne kuitenkin muuttui tänään, kun al-Shabaab kielsi jälleen kansainvälisiä avustusjärjestöjä tulemasta alueelleen. Liikkeen epäluotettavuus on saanut monet suomalaiset pelkäämään, että avustusrahat valuvat äärijärjestöjen käyttöön.

Somaliliiton varapuheenjohtajan mukaan Somaliliitto tekee avustusjärjestöjen kanssa yhteistyötä lahjoitusten saamiseksi turvallisesti perille.

– Mielestäni yhteistyöllä tässäkin voidaan onnistua. Me autamme mielellämme avustusjärjestöjä löytämään henkilöitä, joilla ei ole mitään tekemistä al-Shabaabin kanssa. Voimme myös lähettää täältä Somaliaan muutamia ihmisiä, jotka voivat paikan päällä osallistua avustusketjuun. Liput Somaliaan ovat kuitenkin kalliita - lentolippurahat lähettämällä saa Somaliassa jo moni ihminen ruokaa.

Tilanne muuttuu päivä päivältä vakavammaksi myös Kenian puolella sijaitsevalla Dadaabin pakolaisleirillä. Leiri on alun perin mitoitettu kymmenille tuhansille ihmisille - pakolaisia alueella on tällä hetkellä yli puoli miljoonaan.

Avustusjärjestöt vetoavat lisäavun saamiseksi alueelle humanitäärisen katastrofin välttämiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat