Mainos

Jo 46 karhua kaadettu

Puoliväliin edeneessä karhujahdissa on kaadettu koko maassa jo 46 mesikämmentä. Pohjoisessa niin sanotun vapaan metsästysoikeuden alueella kaatoja on aiempiin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen vähän. Karhunkaatojen painopiste on nyt siirtymässä selvästi etelämmäksi.

Esimerkiksi Kymen riistanhoitopiirissä, joka käsittää Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson, kuluvan syksyn karhujahti on ollut menestyksekäs. Piirillä on 20:n karhun kiintiö ja tästä määrästä on kaadettu jo yhdeksän. Viimeisin kontio kellistyi eilen aamulla Rautjärvellä, jossa on kaadettu jo kolme karhua.

Maa- ja metsätalousministeriön lupakiintiön eteläisin karhu ammuttiin äskettäin Ylämaalla. Näin etelässä eli kuntanaapuri Miehikkälässä karhu jäi viimeksi metsästäjän sihtiin vuosisadan alussa.

Kymen riistanhoitopiirin alueella läntisin kaato on Savitaipaleelta. Esimerkiksi Kymen riistanhoitopiirin alueella on selvästi havaittavissa, että karhu valloittaa uusia alueita ja levittäytyy länteen.

Koko maahan on myönnetty syksyn karhujahtiin 118 luvan kiintiö, siitä 35 vapaan metsästysoikeuden alueelle Pohjois-Suomeen. Pohjoisessa jahti on onnistunut tänä vuonna kehnosti; vain 8 karhua on kaadettu, kun vastaavaan aikaan viime vuonna niitä oli peräti 17.

Määrällisesti eniten karhuja on tänä syksynä kaadettu Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin myös eniten lupia.
(MTV3/Ulla Pulliainen)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.