Jo 10 miljoonaa hätäavun varassa Itä-Afrikan kuivuudessa

Itä-Afrikan poikkeuksellinen kuivuus on ajanut jo noin kymmenen miljoonaa ihmistä hätäavun piiriin. Tilanne on pahin 60 vuoteen. Erityisen pahaksi tilanne on äitynyt Somaliassa, Etiopiassa ja Keniassa, missä pakolaisleireihin on pahimmillaan kymmenien tuhansien ihmisten jonot.

Itä-Afrikan rajun nälänhädän vuoksi Kenian Dadaabin pakolaisleiri on kasvanut maailman suurimmaksi pakolaisleiriksi.

- Dadaabiin saapuvat pakolaiset saapuvat äärimmäisen heikossa kunnossa. Osa heistä on kävellyt viikkokausia jopa tuhannen kilometrin päästä ilman kunnollista ruokaa ja riittävää määrää vettä, kertoo Kirkon ulkomaanavun Itä-Afrikan ohjelmajohtaja Anna Muinonen Nairobista.

Sadekausi saattaa tuoda helpotusta

Viime vuonna Dadaabin leirille tuli päivittäin noin sata pakolaista. Nyt määrä on kasvanut 1300:aan.

- Pakolaisvirta kohdistuu alueille, jotka kärsivät itsekin kuivuuden aiheuttamasta ruoka- ja vesipulasta. Tässä on ikään kuin kaksi kriisiä nyt päällekkäin, Muinonen jatkaa.

Useat avustusjärjestöt vetoavatkin nyt lahjoittajiin avun saamiseksi hätää kärsiviin maihin.

Itä-Afrikassa on alkamassa sadekausi, joka on tulevan sadon onnistumisen kannalta kriittistä aikaa. Sateiden satoa päästään korjaamaan vuodenvaihteen tienoilla ja sen jälkeen, joulu-helmikuussa. Mikäli sateet tulevat runsaina, on kriisin päässä nähtävissä valoa. Vuodenvaihteeseen asti pakolaiset ovat kuitenkin riippuvaisia kriisiavusta.

Suomalaiset avustusjärjestöt auttavat Itä-Afrikan tilanteesta kärsiviä maita. Voit auttaa muun muassa seuraavien avustusjärjestöjen kautta:

Katso Mari Karppisen juttu (Kymmenen uutiset 13.7.2011)

Lue myös:

    Uusimmat