Jippii-jutun syyttäjän esimies: En pyrkinyt vaikuttamaan tuomareihin

Jippii-jutun syyttäjän esimies, Helsingin johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka vakuuttaa, ettei hän pyrkinyt pahoittelusähköpostiviestillään vaikuttamaan Jippii-jutun tuomareihin. Korkein oikeus poisti tänään Jippii-yhtiön entisen hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen vankeustuomion hovioikeuden tuomarin esteellisyyden vuoksi.

KKO:n mielestä puolueettomuutta ei vaarantanut Poukan ja juttua ratkaisemassa olleen hovioikeuden tuomarin Riitta Rajalan suhde, vaan oikeus tarttui Poukan hovioikeuden tuomareille lähettämään pahoittelusähköpostiin.

Poukka kertoo, että pahoitteluviestin taustalla oli Ylen uutistoimittajan Jippii-käräjäoikeustuomiosta tekemä juttu.

- Ylen uutisissa 5. marraskuuta 2007 oli haastattelu, missä toimittaja oli vähän tarkoitushakuisesti saanut niin syyttäjän kuin valtakunnansyyttäjänkin lausumaan, että käräjätuomarien koulutusta ja asiantuntemusta talousrikosasioissa olisi syytä lisätä. Näin annettiin kuva, etteivät syyttäjät ole tyytyväisiä tuomarien osaamistasoon erityisasioissa. Uutisesta tuli kärkevä lopputulos, Poukka sanoo.

Poukan mukaan tuomariliiton sihteeri lähetti koko tuomariliiton jäsenkunnalle tiedoksi kyseisen tv-haastattelun.

- Käräjätuomarikunnan piirissä oli selvästi nähtävissä melko suurtakin suuttumusta (uutisjutun johdosta). Katsoin silloin, että minun on tällainen pahoitteluviesti lähetettävä. Ei ollut mitenkään syyttäjäkunnan tai kenenkään yksittäisen syyttäjän näkemys, että tuomarien osaamistaso ei olisi asianmukaista, Poukka selvittää MTV3:n Uutisille.

- Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki yhtyi sittemmin tähän lähettämääni pahoitteluuni eli kysymys ei ollut mistään yleisemmästä ristiriidasta. Halusin esimiehen asemassa ja yhteistyön jatkumisen vuoksi lähettää viestin.

Heikki Poukka painottaa, että hänen ainoa mahdollisuutensa oli reagoida asiaan välittömästi.

- Ylen uutisen mukaan syyttäjät eivät muka arvostaisi tuomareiden osaamista talousrikosasioissa. Syyttäjäkunta ei kuitenkaan missään nimessä ole sillä kannalla kuin toimittajan uutisointi antoi ymmärtää eli että koulutus- ja osaamisasiast eivät olisi tuomareiden osalta kunnossa. Kriisitilanteen purkamiseksi minun oli välttämätöntä reagoida.

Kun hovioikeus myöhemmin päätti kokoonpanostaan Jippii-jutun käsittelyssä, oli pahoitteluviesti Poukan mukaan kaikkien tuomareiden tiedossa.

- (Hovioikeuden) presidenttiä myöten on katsottu, että Riitta Rajala on ollut esteetön toimimaan jutussa tuomarina, vaikka me seurustelemme ja vaikka minä olen tällaisen pahoitteluviestin laajalle tuomarikunnalle lähettänyt. Ei tässä ole millään tavoin pyritty yksittäiseen asiaan vaikuttamaan.

Hovioikeus ratkaisi jääviyskysymyksen myöhemmin sisäisesti.

Heikki Poukka painottaa, että pahoitteluviesti on ollut kaikkien tuomareiden tiedossa, jo ennen kuin hovioikeuskäsittely aloitettiin ja että pahoitteluviesti oli luonteeltaan yleinen. Poukan mukaan myös hänen ja Rajalan seurustelusuhde on ollut oikeuslaitoksen tiedossa jo kymmenen vuoden ajan.

- Mistä salailusta ei siis ollut kyse, vaan siitä, että yksittäiselle tuomitulle on voinut syntyä käsitys, ettei kyseessä ole esteetön (tuomari)kokoonpano. Esteellisyys on ilmeisesti aika subjektiivinen asia nykypäivänä.

Poukka haluaa lisäksi painottaa, että kantelu koskee vain Jippii-tuomioita, muista jutuista esteellisyyskanteluja ei ole tullut.

(MTV3)

Katso Rita Strömmerin juttu:

Lue myös:

    Uusimmat