Mainos

Jiang: Tiananmenin verilöyly ehkä erehdys

Kiinan presidentti Jiang Zemin myönsi lauantaina ensimmäisen kerran julkisuudessa, että Tiananmenin verilöyly vuoden 1989 keväällä saattoi olla erehdys.

-Sanomattakin on selvää, että meilläkin on luonnollisesti puutteita ja saatamme jopa tehdä erehdyksiä työssämme, mutta teemme jatkuvasti työtä parantaaksemme työmme tuloksia, Jiang sanoi kun häntä pyydettiin kommentoimaan sotilaiden lähettämistä mielenosoittajia vastaan Tiananmenin aukiolle.
Jiang puhui Harvardin yliopistossa Massachusettsin osavaltiossa Kiinan ja Yhdysvaltojen välisistä suhteista. Puheen jälkeen hän vastasi yleisön kysymyksiin.

Luentosalin ulkopuolelle oli kerääntynyt tuhansia mielenosoittajia, jotka vaativat vangittujen kiinalaisten toisinajattelijoiden vapauttamista ja Tiibetin olojen parantamista.
Jiang sanoi kuulleensa mielenosoittajien iskulauseet puheensa aikana, joten hänen täytyi korottaa omaakin ääntään saadakseen viestinsä perille.

Presidentti Jiang sanoi voivansa tavata Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman ainoastaan siinä tapauksessa, että Dalai Lama tunnustaa Tiibetin olevan erottamaton osa Kiinaa ja lopettaa "separatistisen toimintansa" Tiibetin erottamiseksi Kiinasta.
Jiangin oli määrä matkustaa vielä lauantaina Los Angelesiin, joka on hänen kahdeksanpäiväisen Yhdysvaltain-matkansa viimeinen kohde.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.