JHL lopetti työtaistelun irtisanomislakia vastaan – pitää hallituksen ajamaa muutosta tarpeettomana

JHL:n hallitus on tänään päättänyt lopettaa poliittisen työtaistelun, jolla liitto on vastustanut irtisanomislakia. 

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton mukaan tarpeen vaatiessa järjestöllisten toimien tarvetta harkitaan uudelleen.

Liiton mukaan hallituksen ajama muutos irtisanomislakiin on tarpeeton poliittinen temppu, jonka hyödyt jäävät olemattomiksi, tiedotteessa tylytetään.

– Hallituksen ainoa syy ajaa koko hanketta tuntuu olevan halu miellyttää yrittäjäjärjestöjä samalla talloen matalapalkka-alojen työntekijät jalkoihinsa, puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo tiedotteessa.

JHL:n hallitus vaatii, että aktiivimalli otetaan uuteen, kolmikantaiseen arviointiin. Myös niin kutsuttu "aktiivimalli kakkonen" on tarkoitus valmistella kolmikantaisesti.

Lue myös:

    Uusimmat