Jerusalemissa uusia yhteenottoja

Poliisien ja palestiinalaisnuorukaisten väliset yhteenotot johtuvat Temppelivuoren rakennustöistä. Israelin mukaan alueella suoritetaan arkeologisia kaivauksia.

Jerusalemissa on puhjennut uusia yhteenottoja poliisin ja kiviä heitelleiden palestiinalaisnuorukaisten välillä, kertovat silminnäkijät. Eilisissä mellakoissa Al Aksa -moskeijan lähellä loukkaantui nelisenkymmentä ihmistä.

Ainakin kaksi palestiinalaista on loukkaantunut ja kymmenkunta on pidätetty tämän päivän mellakoinnissa.

Palestiinalaiset ovat raivostuneet Temppelivuoren rakennustöistä, joiden he katsovat uhkaavan Al Aksa -moskeijan perustuksia.

Useat muslimijohtajat ovat varoittaneet, että rakennustöiden jatkaminen saattaa johtaa kolmanteen palestiinalaisten kansannousuun, intifadaan.

Israelin työväenpuolueen johto kehotti pysäyttämään rakennustyöt, mutta muut puolueet eivät kannattaneet ehdotusta. Kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministerin Avi Dichterin mukaan "kourallinen kiihkoilijoita, jotka haluavat kiihdyttää väkivaltaa, ei saa maata perääntymään".

Israelin mukaan Temppelivuoren juurella tehdään tällä hetkellä arkeologisia kaivauksia ennen uuden jalankulkusillan rakentamista. Israelin tarkoituksena on rakentaa uusi kävelytie Itkumuurilta Temppelivuorelle. Uutta siltaa tarvitaan, koska nykyinen vaurioitui pahasti lumimyrskyssä ja maanjäristyksessä vuonna 2004.

(MTV3-STT-DPA)

Jerusalemissa puhkesi lauantaina uusia yhteenottoja poliisien ja kiviä heitelleiden palestiinalaisnuorukaisten välillä.

Mellakat johtuvat Temppelivuoren rakennustöistä, joiden monet muslimit katsovat uhkaavan Al Aksa -moskeijan perustuksia. Useat muslimijohtajat varoittivat lauantaina, että rakennustöiden jatkaminen saattaa johtaa kolmanteen palestiinalaisten kansannousuun, intifadaan.

Israelin työväenpuolueen johto kehotti pysäyttämään rakennustyöt, mutta muut puolueet eivät kannattaneet ehdotusta. Kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministerin Avi Dichterin mukaan "kourallinen kiihkoilijoita, jotka haluavat kiihdyttää väkivaltaa, ei saa maata perääntymään".

Israelin mukaan Temppelivuoren juurella tehdään tällä hetkellä arkeologisia kaivauksia ennen uuden jalankulkusillan rakentamista. Israelin tarkoituksena on rakentaa uusi kävelytie Itkumuurilta Temppelivuorelle. Uutta siltaa tarvitaan, koska nykyinen vaurioitui pahasti lumimyrskyssä ja maanjäristyksessä vuonna 2004.

Lue myös:

    Uusimmat