Jerseyn orpokodin kidutuskammiosta löytyi kahleita

Poliisi on löytänyt kahleita Jerseyn saaren entisen orpokodin The Haute de la Garennen kellarista. Löytö tehtiin, kun poliisi alkoi etsiä umpeen muurattua kolmatta kellarihuonetta. Poliisi oli jo löytänyt talosta kaksi kellarihuonetta. Asiasta kertoo Daily Mail.

Vuoteen 1986 asti orpokotina toimineen talon entiset asukkaat ovat kertoneet, että kellarihuoneita käytettiin muun muassa lasten eristämiseen muista. Tiloissa myös pahoinpideltiin lapsia järjestelmällisesti.

Rakennuksesta löydettiin nilkkakahleita sekä kasoittain kurituskeppejä jo vuonna 2003, jolloin talosta remontoitiin hostellia. Rakennusmiehet kertoivat myös löytäneensä lattialuukun, josta oli pääsy alas pimeään kuiluun. Poliisi uskoo nyt, että lapsia pidetiin vankeina kyseisessä kellarihuoneessa.

Jerseyn poliisi on jatkanut tutkimuksiaan myös talon takaisella peltoaukealla, jossa se on aloittanut kaivaukset. Poliisi uskoo, että pellosta voi löytyä jopa kuusi joukkohautaa.

Poliisilla on jutussa 40 epäiltyä. Yli 160 uhria on kertonut poliisille seksuaalisesta ja fyysisestä hyväksikäytöstä. Uhrit ovat kertoneen, että heidät oli viety pimeään paikkaan, jonne heidät oli lukittu, huumattu ja jossa heitä oli hakattu ja raiskattu.

Rikostutkimukset entisessä orpokodissa alkoivat, kun lapsen pääkallo ja jäänteet löydettiin viikonloppuna haudattuna rakennuksen ensimmäisen kerroksen betonilattian alle.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat