Mainos

Jennifer Anistonia suudellut näyttelijä MTV3.fille: Kummallinen hetki

MTV3.fi tapasi Millerit-elokuvan näyttelijöitä Lontoossa aikaisemmin tällä viikolla.

Elokuvaa tähdittävä Will Poulter muisteli kohtausta, jossa hän suutelee useita kertoja pääosassa nähtävän Jennifer Anistonin kanssa.

Kohtauksessa Poulterin esittämä Kenny saa Anistonin ja Emma Robertsin roolihahmoilta opastusta suutelemiseen. Tämä yltyy siihen, että Poulter suutelee kanssanäyttelijättäriään vuorotellen lukuisia kertoja.

– Se oli kummallinen hetki ja olin pahoillani Jenniferin ja Emman puolesta. Mutta he olivat hyvin tukena ja ottivat sen samalla tavalla kuin minkä tahansa kohtauksen. Ei ollut mitään ylimääräisiä ottoja, enkä pyytänyt heiltä uusintakierrosta, Poulter vitsailee MTV3.fin haastattelussa

– Meillä oli hauskaa ja nauroimme koko asialle. Nyt kun ajattelen sitä, niin olihan se aika huvittava kokemus, hän jatkaa.

Aniston, Roberts ja elokuvassa niin ikään nähtävä Jason Sudeikis saavat ylistystä Hollywood-uraansa aloittelevalta Poulterilta.

– Oli mieletöntä päästä tekemään töitä heidän kanssaan. Sen lisäksi, että he ovat hyvin lahjakkaita, he ovat myös todella mukavia ihmisiä. Se oli parasta huomata, että kaikkien tuntemat ihmiset todella ovat ystävällisiä ja kivoja, hän kuvailee.

Vasta 20-vuotias Poulter on ennen Millerit-elokuvaa tähdittänyt television komediaohjelmia ja näytellyt muun muassa Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin ja Son of Rambow -elokuvissa.

Jatkossa nuori näyttelijä haluaa tehdä sekä draamaa että komediaa, ja toivoo pääsevänsä jonain päivänä työskentelemään idoleidensa kanssa.

– Esimerkiksi Robin Williams on aina ollut yksi sankareistani. Hänen draamansa on jopa parempaa kuin komediansa. Hän on niin hyvä, että se on jopa hieman pelottavaa, Poulter hehkuttaa.

(MTV3 – KATI PUKKI)

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja