Mainos

Jenni Vartiainen: En myy musiikkiani seksillä

Parin vuoden takaisesta tyttötrio Gimmelistä tuttu Jenni Vartiainen suhtautuu tuoreeseen soolouraansa odottavin ja avoimin mielin. Seksisymboliksi nuori nainen ei itseään miellä.

– Nyt huomaan, että Gimmelin ajoista oli mulle soolouran kannalta paljon hyötyä, Jenni juttelee.

Jennin mukaan varsinaiseen musiikin tekemiseen ei Gimmelin aikoina päästy.

– Hoidin vain oman pestini muiden lailla, eikä oma ääni päässyt oikein kuuluville.

Kiivas keikkatahti valmensi kuitenkin muusikon uralle.

– Onhan se selvää, että ihmiset kyselevät helpommin kuulumisia silloin, kun kasvot ovat ennestään tutut. Silloin on jo jonkinlaista tarttumapintaa ihmiseen, Jenni pohtii.

Seksisymboliutelut ovat Jennin mukaan "liioiteltuja".

– Esimerkiksi tuossa Tunnoton -biisissä ja videossa haettiin sellaista hohhoijaa-fiilistä, biisi kun kertoo siitä, kun mikään ei tunnu miltään. Minusta sillä ei ole seksin kanssa mitään tekemistä, sanoo Jenni.

Jenni Vartiaisen 12. syyskuuta julkaistavalla Ihmisten edessä -albumilla saadaan nauttia suomalaisten eturivin muusikoiden kädenjäljestä. Lyriikkaosuuksista on vastannut muun muassa Teemu Brunila.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä näin mahtavan porukan kanssa, Jenni hehkuttaa.

Katso Jenni Vartiaisen haastattelu täältä!

(MTV3)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja