Jenni Banerjee: Vaatteet menevät ruoan edelle!

New Yorkissa näyttelemistä opiskellut Jenni Banerjee, 29, on saanut Isosta Omenasta paljon tyylivaikutteita. Lempivärinsä mustan lisäksi Banerjee maustaa asujaan värein.

Hymypoika-elokuvastakin tuttu Jenni Banerjee valotti tyylinsä saloja AVAn Tyylitunnustuksia-sarjalle. Näyttelijä kertoo pitävänsä tyyliä onnistuneimpana silloin, kun asukokonaisuus näyttää siltä, ettei sen kokoamiseen ole mennyt hirveästi aikaa.

– Tyyli on kohdillaan silloin, kun näyttää vahingossa hyvältä, Jenni kiteyttää.

Toisaalta näyttelijä ei usko yhteen, ainoaan tyyliin.

– Miksi minulla pitäisi olla vain yksi tyyli? Miksen voisi leikkiä erilaisilla tyyleillä?

Lokakuun lopulla teattereihin ilmestyy Jennin uusi leffa Harjunpää ja paha pappi. Elokuvan kuvauksista Jenni sai mukaansa nahkavaatteita, jotka ovat lisä Jennin alati kasvavaan mustien vaatteiden kokoelmaan.Vaikka näyttelijän vaatekaappi on täynnä mustaa, tylsäksi tyyliä ei voi kutsua. Jenni haluaa leikitellä erilaisilla väreillä, materiaaleilla ja yksityiskohdilla.

– Pukeutumisessani pitää olla vähän rockia mukana, kuitenkin lookin pitää olla simppeli. Materiaali voi olla esimerkiksi yksinkertainen, mutta siinä pitää sitten olla jotain muuta yksityiskohtaa, tähti selittää.

Myös vintage-vaatteet ovat tähden mieleen. Jenni shoppaakin mielellään erityisesti New Yorkin vintage-putiikeissa.

– Minusta on kiva yhdistellä vanhaa ja uutta. Vintagevaatteet Nykissä ovat jumalaisia, ja tuntuu, että niissä on aina joku tarina.

Pukeutumiseensa Jenni hakee fiilistä lehdistä. Myös sisustamiseen löytyy vinkkejä muodin parista. Muotiraamatukseen tähti nimeää Pariisin Vogue-lehden.

– Sen ostan joka kuukausi.

Punk-vaihe jäi teini-ikään

15-16-vuotiaana Jenni koki varsin radikaalin punk-vaiheen. Pillifarkkujensa kanssa hän toimi nykymuodin edelläkävijänä. Myös maihinnousukengät kuuluivat teini-Banerjeen pukeutumiseen olennaisesti. Meikki oli mustanpuhuvaa: musta kynsilakka ja musta huulipuna olivat tulevan tähden mieleen yläaste-iässä. Räväkkyyttä toi pitkälle selkään ulottuva punainen tukka.

Kun Jenni tutustui joogaan 18-vuotiaana, tyyli muuttui hippimäisemmäksi, ja hän sai paljon vaikutteita Intiasta. New Yorkiin muutettuaan Jenni koki tyylissään lisää uudistuksia.

– Silloin alkoi uusi vaihe. Nykissä et ole koskaan ylipukeutunut etkä koskaan alipukeutunut. Sieltä löytyy aina joku, joka on pukeutunut vähän sinua enemmän tai vähän sinua vähemmän. Suomessa vahvana oleva ylipukeutumisen käsite puuttuu New Yorkista kokonaan, tähti kiittelee.

Taiteilijan ammatti on saanut näyttelijätähden pohtimaan, pitäisikö tällä olla joku tietty, ammattiin sopiva look.

– Nykissä löysin paljon omaa identiteettiäni, paljon syvemmälläkin tasolla kuin vain pukeutumiseen liittyen. Päätin, että olen tällainen kuin olen, ja minulle on ihan sama, mitä minusta ajatellaan.

Jennin paras tyylineuvo on ostaa vaatekaappin hyviä perusvaatteita, jotka pelastavat huononkin päivän.

– Vaatekaapissa pitää olla jotain sellaista, joka näyttää hyvältä, vaikka mikään muu ei näyttäisi. Klassikkovaatteisiin kannattaa panostaa. Esimerkiksi Burberryn takkini on sellainen, joka ei mene koskaan pois muodista.

Jennillä on ollut paljon tilanteita, jolloin vaatteiden ostaminen on vaatinut säästötoimenpiteitä.

– Pidän itseäni järkevänä rahankäyttäjänä, mutta kyllä vaatteet ehdottomasti menevät ruoan edelle, tähti nauraa.

AVA

Kuvat: Tyylitunnustuksia

Tyylitunnustuksia AVAlla torstaisin klo 18.30

Jenni Banerjeen tyylikäs boheemilook - katso kuvat!

Lue myös:

    Uusimmat