Jengipomon mysteerikuulustelu ihmetytti - aikataulu mahdoton

Tärkeän kuulustelun oudot päivämäärät hämmensivät myöhään tiistaina iltapäivällä Trevoc-vyyhden käsittelyssä. Päivä päättyi yleiseen ihmetykseen.

Kyse on rikollispomona pidetyn Keijo Vilhusen loppulausunnon jälkeen tehdystä kuulustelusta. Kuulustelu on tärkeä, koska se on osaltaan keskeinen näyttö Jari Aarniota vastaan.

Aiemmin Vilhunen oli puhunut Trevoc-rahoittajasta vain "vantaalaisena liikemiehenä", mutta viime kesänä hän muutti mielensä ja nimesi Aarnion täksi henkilöksi. Kertomus on tärkeä lenkki syyteketjussa.

Syyttäjä Mikko Männikkö on aiemmin kertonut, että hän luki Vilhusen loppulausunnon ja huomasi kertomuksen muuttuneen. Sen jälkeen hän määräsi uuden kuulustelun.

Vilhusen loppulausunto on kuitenkin päivätty 27. kesäkuuta 2014 ja uusi kuulustelu tehty samana päivänä jo kello 9.02 Vantaan vankilassa.

Puolustus ihmetteli

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi ihmetteli miten tämä voi olla aikataulullisesti mahdollista.

Vilhunen on ilmoittanut, ettei hän aio puhua oikeudessa ja käräjäoikeus hyväksyi kuulustelut todisteeksi vastoin Aarnion puolustuksen tahtoa.

Periaatteessa puolustuksella pitäisi olla aina oikeus esittää kysymyksiä. Nyt Leppiniemi ei saa niitä tehdä, koska Vilhunen ei puhu. Puolustuksen mukaan kertomusta ei olisi pitänyt hyväksyä todisteeksi. Oikeus oli toista mieltä.

Puolustus tietysti haluaa saada Aarniolle ikävän kuulustelun mahdollisimman outoon valoon

Leppiniemi epäili, että Vilhusen aie nimetä Aarnio olisi tullut jo aiemmin keskusrikospoliisin tutkijoiden tietoon, eivätkä asiat olisi menneet niin kuin syyttäjä Männikkö kertoi.

Fredman kummasteli

Salissa oli myös Vilhusen asianajaja Markku Fredman, joka kirjoitti lausunnon. Fredman ei muistanut miten tapahtumat kyseisenä perjantaina etenivät. Hän oli kuitenkin pöytäkirjan mukaan paikalla Vantaan vankilassa Vilhusen kuulustelussa.

- Valitettavasti kalenterimerkintäni viime kesäkuulta ovat pyyhkiytyneet koneen muistista, Fredman sanoi ihmetellen asiaa. 

Loppulausunnon päivämäärässä ei Fredmanin mukaan ole virhettä, koska ne tulevat hänen tietokoneeltaan asiakirjaan automaattisesti.

- En ole hirveän aamuvirkku. En usko, että olisin heti kahdeksalta lähettänyt lausunnon ja sitten yhdeksältä ollut yht' äkkiä tulleessa kuulustelussa Vantaan vankilassa, Fredman lausui.

- Voi olla, että kuulustelusta on sovittu jo aiemmin ja se on osunut tähän päivään.

Ihmeissään ollut syyttäjä Männikkö lupasi selvittää mysteeriä.

Salin ulkopuolella Leppiniemi kummasteli mitä tarvetta krp:llä olisi ollut tehdä uusia kuulusteluja juuri loppulausuntopäivänä, kun tutkinta juuri saadaan valmiiksi.

Vangittuna enää huumeista

Kun Vilhusen kuulustelu oli luettu salissa, syyttäjä Männikkö ilmoitti, ettei Vilhusta tarvitse enää pitää vangittuna Trevoc-haaran osalta. 

Vilhunen pysyy kuitenkin telkien takana, koska hänet on vangittu myös toukokuussa alkavasta huumejutusta. Käytännössä Trevoc-vangitsemisen purkaminen lieventää Vilhusen eristystä vankilassa.

Aarniolla tiukat eristykset ovat edelleen voimassa.

Lue myös:

    Uusimmat