Jeltsinillä kova halu töihin

Venäjän presidentti Boris Jeltsin uhkaa palata töihin jo maanantaina, vaikka lääkärit ovat kehottaneet häntä lepäämään vielä muutaman päivän, kertoi presidentin lehdistöedustaja Sergei Jastrzhembski eilen.

-Jeltsinillä on palava halu päästä takaisin töihin maanantaina, Jastrzhembski sanoi uutistoimisto Rian mukaan. Presidentin lääkärit ja avustajat yrittävät kuitenkin taivuttaa hänet jäämään Barvihan parantolaan ainakin ensi viikon puoliväliin saakka. Joka tapauksessa Jeltsin aloittaa ensi viikolla tapaamissarjan korkeiden viranomaisten kuten pääministeri Viktor Tshernomyrdinin kanssa. Tänään hän tapasi kansliapäällikkönsä ja lähetti useita tärkeitä lakeja parlamentin alahuoneeseen.

Uutistoimisto Interfax kertoi aiemmin tänään, että Jeltsin saattaa pitää vielä kaksi viikkoa lomaa toipuakseen täysin hengitystiehyeiden tulehduksesta, jonka takia hän joutui parantolaan 10. joulukuuta. Jos tieto pitää paikkansa, Jeltsinillä olisi mahdollisuus kerätä voimia ennen kuin hän aloittaa virallisen vierailun Intiassa 19. tammikuuta. Jastrzhembskin mukaan uudenvuoden Jeltsin ottaa vastaan yhdessä perheensä ja lastenlastensa kanssa.
-Presidentti sallii itselleen lasin sampanjaa, sehän on toki luonnollista, Jastrzhembski sanoi.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat