Jeltsin: Tarvitsemme energisemmän hallituksen

Venäjä tarvitsee uuden, energisemmän hallituksen, sanoi presidentti Boris Jeltsin kello 11 aikaan televisiopuheessaan. Jeltsin ilmoitti hieman aiemmin erottavansa koko hallituksen.

Jeltsin sanoi puheessaan haluavansa saada uutta energiaa uudistuspolitiikkaan. Tätä varten tarvitaan uusi ryhmä, joka voi tuoda politiikkaan uuden, realistisen asenteen, Jeltsin sanoi. Hän mainitsi arvostavansa kovasti paikkansa jättävää pääministeri Viktor Tshernomyrdiniä. Jeltsinin mukaan Tshernomyrdin voi nyt keskittyä vuoden 2000 presidentinvaaleihin.

Jeltsinillä on perustuslain mukaan kaksi viikkoa aikaa nimittää uusi pääministeri. Hän ilmoitti heti maanantaina nimittävänsä energiaministeri Sergei Kirijenkon virkaatekeväksi pääministeriksi.

Tshernomyrdin: Ei kriisi

Erotetun pääministerin Viktor Tshernomyrdinin mukaan kyseessä ei ole poliittinen kriisi, vaan normaali prosessi hallituksen uudistamiseksi.

Tshernomyrdin sanoi omassa televisiopuheessaan, ettei hänen hallituksensa ole onnistunut kaikilta osin. Päätehtävässä on kuitenkin edetty pitkä matka: uudistuspolitiikka Venäjällä on nyt peruuttamatonta, hän totesi.
-Olemme tehneet hyvää pohjatyötä. Seuraajamme tietää nyt, mitä tehdä ja millä tavalla, Tshernomyrdin sanoi.

Jeltsin sanoi hallituksen saaneen aikaan paljon, mutta epäonnistuneen tavallisten venäläisten elämänlaadun parantamisessa. Hänen mukaansa uuden hallituksen on panostettava aiempaa enemmän talouspolitiikkaan ja vähemmän keskinäiseen poliittiseen kiistelyyn.
-Hallituksen erottaminen ei merkitse muutosta politiikkaamme. Sillä pyritään saamaan talousuudistuksista aiempaa energisempiä, antamaan niille poliittista liikevoimaa, sanoi Jeltsin.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat