Mainos

Jeltsin palasi sairaalasta: matka-aikeita riittää

Venäjän presidentti Boris Jeltsin palasi tänään sairaalasta Kremliin, missä hän tapasi Ukrainan presidentin Leonid Kutshman. Tapaamisen jälkeen Jeltsin oli lähdössä Moskovan lähellä olevalle loma-asunnolleen, ilmoitti presidentin kanslia. Jeltsin ja Kutshma keskustelivat Euroopan turvallisuuskysymyksistä ja maittensa suhteista.

Jeltsin joutui sairaalaan viime viikon maanantaina keuhkokuumeen takia. Terveysongelmista pitkään kärsinyt Jeltsin, 68, on ollut tänä vuonna sairaalassa kolmeen otteeseen. Jeltsinin tämänkertainen sairastuminen johti Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliittosopimuksen allekirjoittamisen lykkäämiseen. Venäläisen uutistoimisto RIA:n mukaan maat kuitenkin allekirjoittavat sopimuksen tulevana keskiviikkona. Jeltsinin lehdistöpäällikkö Dmitri Jakushkin kertoi RIA:lle, että Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko saapuu Moskovaan allekirjoittamaan sopimuksen.

Jeltsinin avustajat ovat kertoneet, että Jeltsin aikoo vierailla palestiinalaisalueilla 7. tammikuuta, jolloin vietetään ortodoksisen kirkon joulua. Uutistoimisto RIA kertoi tänään myös, että Jeltsin matkustaisi vielä keskiviikkona Kiinaan kolmipäiväiselle vierailulle. Venäjän viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.