Jeltsin palasi sairaalaan

Venäjän presidentti Boris Jeltsin palasi aamulla sairaalaan oltuaan sitä ennen kolme tuntia työpaikallaan Kremlissä. Presidentin lehdistöedustaja Dmitri Jakushin sanoi presidentin viipyvän sairaalassa siksi kunnes hänen keuhkokuumeeseen saamansa hoitokuuri on päättynyt. Presidentti Jeltsin antoi myös lyhyen lausunnon televisiossa.

Jeltsin saapui Kremliin yllättäen aamulla, vaikka Kremlin edustaja oli vain vähän aiemmin sanonut, ettei häntä odoteta vielä työpaikalle.

Kolmen tunnin aikana Jeltsin ennätti erottaa vaikutusvaltaisen henkilökuntapäällikkönsä Valentin Jumashevin ja kolme muuta avustajaa. Jakushin perusteli Jeltsinin pikavierailua työpaikalle sillä, että presidentti oli huolissaan hallituksen kyvystä taistella korruptiota, poliittisia äärisuuntauksia ja alueellisia erillispyrkimyksiä vastaan.

Jeltsin nimitti Jumashevin ja tilalle presidentin turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Bordjuzhan.

Lisää erottamisia voi olla luvassa

Myöhemmin Jeltsin antoi ymmärtää, että useammankin virka voi olla vaakalaudalla, mikäli avustajat eivät onnistu pitämään yllä kuria ja järjestystä sekä toteuttamaan uudistuksia.
-Vaadin, että kukin katselee ympärilleen, ymmärtää paikkansa ja tutkiskelee itseään, kehotti kalpea, mutta vakaasti puhunut Jeltsin minuutin kestäneessä tv-esiintymisessään. (STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat