Jeltsin nimesi Tshubaisin hoitamaan Venäjän velkajärjestelyjä

Venäjän presidentti Boris Jeltsin nimesi uudistusmielisen Anatoli Tshubaisin erikoisedustajakseen neuvotteluissa kansainvälisten talouselimien kanssa.

Tshubais on entinen varapääministeri ja tällä hetkellä hän työskentelee valtion energiayhtiön pääjohtajana. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Tshubais voisi mahdollisesti toimia ministerinä, mutta hänen liittymisestään hallitukseen ei ollut vielä tietoa.

Pääministeri Sergei Kirijenko kertoi aiemmin tänään, että Tshubais oli vahvin ehdokas hoitamaan neuvotteluja talouselimien, kuten Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa. Jeltsinin maaliskuussa hallituksesta erottamaa Tshubaisia arvostetaan länsimaiden talouspiireissä kovapintaisena uudistusten istuttajana.

Tosin Tshubais sai taannoisessa roolissaan "herra yksityistäjänä" kerättyä vihollisia tavallisten venäläisten ja kommunistiopposition joukosta. Kommunistit ovat syyttäneet häntä valtion omaisuuden myymisestä liian halvalla.

Uuden tehtävänsä puitteissa Tshubais järjestelee myös muun muassa Venäjän keskuspankin asioita. Nimitys nähdään Venäjän yrityksenä vahvistaa siteitä IMF:ään ja Maailmanpankkiin, jolta Venäjä hakee tukea taloudellisissa vaikeuksissaan.

(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat