Jeltsin lupasi Venäjän talousuudistusten jatkuvan

Venäjän presidentti Boris Jeltsin lupasi tänään jatkaa maan talousuudistuksia, mutta painottaa niitä eri tavalla. Hän kertoi myös, että Viktor Tshernomyrdin jatkaa pääministerinä. Jeltsin puhui televisiossa päivä sen jälkeen kun Venäjän keskusvaalilautakunta oli vahvistanut hänen vaalivoittonsa.

Jeltsin sanoi, että talouspolitiikkaan on tehtävä muutoksia, jotta teollisuustuotantoa voitaisiin lisätä ja ihmisten elintasoa kohottaa. Hän sanoi, että hänen hallitukseensa tulee "ammatti-ihmisiä", joilla on uusia ajatuksia, mutta ei maininnut mitään nimiä. Hallitusten jäsenten on erottava poliittisista puolueista. -Tarvitsemme ennen kaikkea vahvan hallituksen, mielestäni sen johtoon on saatava Viktor Tshernomyrdin. Olen pyytänyt häntä valmistelemaan ehdotuksia hallituksen kokoonpanosta, Jeltsin sanoi.

Hän vakuutti talousuudistusten jatkuvan, mutta sanoi Venäjän talouspolitiikan tarvitsevan vakavaa sopeuttamista. -Tärkein asia nyt on antaa teollisuustuotannolle sysäys, antaa liikeyrityksille tilauksia ja ihmisille töitä, jotta jokaisen venäläisen perheen elintaso nousisi. Tämä on minun tärkein tehtäväni, presidentti sanoi.

Jeltsin antoi myös tiukkoja lausuntoja järjestyksen ylläpidosta. -Rikollisuuden vastaista taistelua on vahvistettu merkittävästi...yksi ohjelmani tärkeimmistä asioista on taistelu korruptiota vastaan kaikilla vallan tasoilla, hän totesi.

Presidentin lehdistötoimisto kertoi Jeltsinin tavanneen tänään uuden turvallisuuspäällikkönsä Aleksandr Lebedin ja hyväksyneen tämän ehdotukset Venäjän turvallisuusneuvoston uudelleenjärjestelyistä. Yksityiskohtia ei kuitenkaan kerrottu. Jeltsin sanoi tv:ssä luottavansa siihen, että hän johtaa Venäjän menestyksekkääseen tulevaisuuteen. -Katson luottavaisena tulevaisuuteen. Uskon kansamme viisauteen ja uskon, että kaikki, jotka ovat halukkaita työskentelemään Venäjän eduksi ja hyvinvoinniksi, yhdistävät voimansa yhteisen päämäärän puolesta, hän sanoi.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat