Jeltsin kotiin Saksasta ja lomalle

Venäjän presidentti Boris Jeltsin matkusti tänään paluumatkalle Saksan-vierailunsa jälkeen. Jeltsinin lehdistöedustaja kertoi koneen lentävän välilaskutta Sotshiin. Yhdysvalloissa on kummasteltu Jeltsinin lausuntoa, jonka mukaan Naton ja Venäjän perussopimuksen allekirjoituspäivä olisi jo sovittu.

Presidentin ja hänen puolisonsa Naina Jeltsinan on määrä jäädä lomalle Sotshiin. Ensi viikolla Jeltsin isännöi Moskovassa Kiinan presidentin Jiang Zeminin vierailua.

Jeltsin ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl keskustelivat muun muassa Naton ja Venäjän suhteista. Tapaamisen yhteydessä Jeltsin sanoi, että Venäjä ja Nato allekirjoittavat perussopimuksensa Pariisissa 27. toukokuuta.

Yhdysvalloissa taas Jeltsinin lausuntoa on kummasteltu. Ulkoministeriön lehdistöedustajan Nicholas Burnsin mukaan perussopimusta koskevia neuvotteluja ei suinkaan vielä ole käyty loppuun.

Burnsin mukaan Naton ja Venäjän sopimusta hiotaan toiveikkaissa merkeissä, mutta mitään dramaattista edistystä ei viime aikoina ole tapahtunut.

Liittokansleri Kohl sanoi eilen, että perussopimuksen valmistuminen vaatii vielä paljon työtä. Sopimukseen pääsyn mahdollisuudet ovat kuitenkin Kohlin mukaan hyvät.

Kommunistit tuomitsivat

Venäjän kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganov sanoi tänään, että Naton ja Venäjän suunniteltu perussopimus on "historiallinen erehdys".

Zjuganovin mukaan Jeltsin oli jo aiemmissa neuvotteluissa "luopunut kaikesta lukuun ottamatta kansallista turvallisuutta". -Nato esitti ilmeisesti uhkavaatimuksen Venäjän presidentille, eivätkä ketkään hänen ystävistään - Bill (Clinton), Kohl - piitanneet Venäjän eduista, Zjuganov sanoi.

Duuman varapuhemies Aleksandr Shohin, joka kuuluu hallitusrintamaan, sanoi puolestaan, että Jeltsin oli ilmoittanut perussopimuksen allekirjoittamisesta 27. toukokuuta Pariisissa vauhdittaakseen asioita.

-Hän pyrkii ilmoituksella painostamaan Naton jäseniä, Shohin vakuutti. Nyt jää Shohinin mielestä Naton vastuulle, että sopimukseen päästään Jeltsinin ilmoittamaan päivämäärään mennessä.

Oppositioon kuuluvan uudistusmielisen Jabloko-puolueen johtaja Grigori Javlinski sanoi, että Jeltsinin ilmoitus allekirjoituspäivästä "ei merkitse mitään".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat