Jeltsin jatkaa presidenttinä

Boris Jeltsinin vaalivoitto on varmistunut. Kun äänistä oli laskettu 99 prosenttia, Jeltsin oli kerännyt 53,70 prosenttia äänistä. Kommunistijohtaja Gennadi Zjuganovin äänisaalis jäi 40,41 prosenttiin. Tulos takaa Jeltsinille neljä uutta vuotta Venäjän johdossa. Uudelleenvalittu Boris Jeltsin vannoo virkavalansa 9. elokuuta.

Jeltsin onnistui saamaan odotettua suuremman voiton kommunistien ehdokkaasta. Asiantuntijat arvelevatkin, että tämä tarjoaa Jeltsinille aiempaa suuremmat toimintavaltuudet muun muassa talousuudistusten toteuttamisessa.

Jeltsiniä auttoivat voittoon ennen kaikkea äänet, jotka hän sai Moskovasta ja Pietarista. Aamun tietojen mukaan Jeltsin sai näissä kaupungeissa yli 70 prosentin kannatuksen. Hän voitti myös useimmilla Siperian ja Uralin äänestysalueilla.

Jeltsin voitti Zjuganovin selvästi myös Karjalan tasavallassa. Ennakkotietojen mukaan Jeltsin sai äänistä 66,2 ja Zjuganov 26,4 prosenttia. Äänistä 6,6 prosenttia annettiin kumpaakin ehdokasta vastaan.

Zjuganovin vahvimpia alueita olivat Moskovan eteläpuolinen "punainen vyöhyke" sekä kapinahengestään kuuluisat Siperian kaivoskaupungit.

Vaalien äänestysprosentti näyttää nousevan odotettua korkeammaksi eli 67 prosenttiin. Keskusvaalilautakunnan mukaan äänistä on nyt laskettu 72,5 miljoonaa, kun äänestämässä kävi 73 miljoonaa venäläistä. Virallisen vaalituloksen valmistumiseen menee useita päiviä.
(STT-DPA-Reuter-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat