Jeltsin ja Prodi vetosivat Saddamiin

Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja Italian pääministeri Romano Prodi vetosivat tiistaina Irakin presidenttiin Saddam Husseiniin, jotta YK:n ja Irakin välisessä asetarkastuskiistassa päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun. Italiassa vieraileva Jeltsin toisti lisäksi varoituksensa, että sotilaalliset toimet Irakia vastaan voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin.

Jeltsin tapasi tiistai-iltana myös paavi Johannes Paavali II:n Vatikaanissa. Yli tunnin kestäneessä tapaamisessa oli mukana myös presidentin vaimo Naina. Jeltsin esiintyi varsin epävarmasti Roomassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, joka oli ensimmäinen laatuaan useisiin kuukausiin. Presidentti tarvitsi useaan otteeseen avustajiensa apua vastatessaan toimittajien kysymyksiin.

Jeltsin allekirjoitti pääministeri Prodin kanssa "toimintasuunnitelman", jonka tavoitteena on maiden välisen kaupan lisääminen. Jeltsin saapui Italiaan maanantaina kolmipäiväiselle vierailulle.

Tapaamista paavin kanssa pidettiin merkittävänä, koska Jeltsin on nähty välittäjänä roomalais-katolisen ja ortodoksisen kirkon kireissä suhteissa. Ennen tapaamista Jeltsin kertoi, että hän uudistaisi paaville aiemmin esitetyn kutsun vierailla Venäjällä. Vierailun toteutuminen ei tarkkailijoiden mukaan ole todennäköinen ennen kuin kirkkokuntien välit ovat parantuneet.

Jeltsinin terveydentilaa on seurattu erityisellä mielenkiinnolla sen jälkeen kun 67-vuotias Jeltsin kärsi virustulehduksen aiemmin talvella.

Tiistaina Jeltsinillä oli useaan otteeseen vaikeuksia ymmärtää toimittajien kysymyksiä lehdistötilaisuudessa, joka pidettiin Chigin palatsissa.
-En ole ikinä sanonut matkustavani Irakiin, hän vastasi kysymykseen, joka koski YK:n pääsihteeri Kofi Annanin mahdollista vierailua Irakiin.

Jeltsin sanoi itse maanantaina, että pääsihteeri matkustaisi Irakiin. Kofi Annan sanoi, ettei hän suunnittele tällaista vierailua.
Lehdistöpäällikkö Sergei Jastrzhembski kiiruhti Jeltsinin avuksi, ja saman tempun Jastrzhembski joutui tekemään useaan otteeseen lehdistötilaisuudessa.
(STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat