Jeltsin: Alueelliset selkkaukset Venäjän pääuhka

Venäjän turvallisuutta uhkaavat alueelliset selkkaukset eikä ulkoa tuleva hyökkäys, näin varoittaa presidentti Boris Jeltsin.

Hän puhui Venäjän puolustusministeriössä suljettujen ovien takana pidetyssä kokouksessa, jossa tarkasteltiin äskeisen Zapad 99 (Länsi 99) -sotaharjoituksen tuloksia.
-Venäjään kohdistuvan suuren sotilaallisen hyökkäyksen uhka on edelleen vain teoriaa, mutta alueellisten selkkausten vaara on olemassa, Jeltsin sanoi. Kosovon kriisi osoitti hänen mukaan kuitenkin, kuinka vaikeiksi kansainväliset suhteet voivat kehittyä kylmän sodan päättymisestä huolimatta.

Kesäkuun loppupuolella pidetty Zapad 99 -sotaharjoitus käsitti Venäjän koko Euroopan puoleisen osan ja oli suurin sitten vuoden 1985. Venäjä on kuitenkin kiistänyt, että se olisi mitenkään suoraan liittynyt Jugoslavian selkkaukseen.
Sotaharjoituksessa venäläiset ja valkovenäläiset joukot torjuivat Baltian maiden ja Puolan rajalla lännestä tulleen kuvitteellisen hyökkäyksen ja tekivät vastaiskun. Sotaharjoituksen aikana kaksi venäläistä pommikonetta läpäisi Nato-maa Islannin ilmapuolustusrenkaan pysytellen kuitenkin kansainvälisessä ilmatilassa.

Yhdysvaltain puhui yrityksestä kokeilla Yhdysvaltain puolustusvalmiutta, mutta Venäjän ilmavoimat kiisti rikkoneensa mitään sopimuksia.

Stepashin varoitti Kaukasuksen tasavaltoja

Samassa kokouksessa Jeltsinin kanssa puhunut pääministeri Sergei Stephashin kehotti rikollisuuden koettelemia Venäjän Kaukasuksen tasavaltoja pysymään erossa kaikista separatistisista pyrkimyksistä.
-Me emme missään nimessä salli uuden Tshetshenian kehittymistä, hän sanoi viitaten 21 kuukautta kestäneeseen veriseen selkkaukseen, joka puhkesi tshetsheenijohtajien julistettua tasavallan itsenäisyyden vuonna 1994.

Ne, jotka rikkovat Venäjän perustuslakia, ovat vastuussa kohtalostaan, pääministeri sanoi lisäten: -Minä en uhkaile... mutta me pystymme palauttamaan järjestyksen.
Stepashin kannatti kovaa linjaa Tshetshenian sodassa ja hän vieraili edellisen hallituksen sisäministerinä usein Kaukasuksella. Tshetshenian selkkaus horjutti myös naapuritasavaltoja ja jätti Kaukasuksen aseellisten ryhmien ja sieppaajien armoille. Alueen ongelmat johtuvat Stepashinin mukaan osaksi työttömyydestä, joka on paikoitellen 80 prosenttia.

Puolustusministeriössä pidettyyn sotaharjoituksen jälkipuintiin osallistuivat presidentin ja pääministerin lisäksi mm. puolustusministeri Igor Sergejev, sisäministeri Vladimir Rushailo, valtiovarainministeri Mihail Kasjanov, asevoimen yleisesikuntapäällikkö Anatoli Kvashnin sekä neuvoa-antavan turvallisuusneuvoston sihteeri Vladimir Putin.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat