Jauhelihaan sekoitettiin vanhaa lihaa Pirkanmaalla

Terveystarkastajien mukaan kauppa ei saa myydä huonoa jauhelihaa, vaikka laissa ei olekaan tästä ehdottomia rajoja.

Pirkanmaalla viidessä kaupassa on myyty viime vuonna huonoa itse jauhettua jauhelihaa, jonka joukossa on todennäköisesti vanhaa lihaa.

Huonoissa jauhelihoissa oli Aamulehden mukaan liikaa mikrobeja, joiden joukossa saattaa olla myös taudinaiheuttajia ja pilaajabakteereja. Yksi kaupoista on Kangasalla ja neljä Valkeakosken, Urjalan, Kylmäkosken ja Akaan alueella.

Kaikista kaupoista otettiin sittemmin uusintanäytteet, joissa liha oli hyvää.

Aamulehti sai kuntien terveystarkastajilta tiedot viime vuodelta 35 myymälässä itse jauhetun jauhelihan tarkastuksesta. Viiden huonon lisäksi 21 jauhelihaa oli hyviä ja yhdeksän välttäviä.

Valkeakosken seudun terveysvalvonnasta vastaava johtaja Liisa Savilahti kertoo, että kaupoissa on todennäköisesti jauhettu tuoreen jauhelihan joukkoon vanhentunutta lihaa tai sitten vanhentuneen jauhelihan joukkoon tuoretta lihaa.

Terveystarkastajien mukaan kauppa ei saa myydä huonoa jauhelihaa, vaikka laissa ei olekaan tästä ehdottomia rajoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat