Jättisummia lainaillut kiistää petossyytteet

Porvoossa on alkanut tänään oikeudenkäynti, jossa puidaan nuoren miehen poikkeuksellisia rahasotkuja. Kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilän mukaan mies lainasi viime vuoden ja tämän vuoden alun välisenä aikana yksityisihmisiltä puoli miljoonaa euroa. Asianomistajia jutussa on miltei kolmekymmentä.

Rahojen lainaamisessa ei ole sinänsä mitään rikollista, mutta syyttäjän mukaan niitä ei ollut aikomus tai varaa maksaa takaisin.

Syyttäjän mukaan rahaa saatiin lainaksi muun muassa valheellisilla puheilla varmoista vedonlyöntivoitoista ja väärennetyillä voitto- ja pankkitositteilla vakuuttelemalla. Joissakin tapauksissa velkojen panttina oli yksi ja sama auto, joka ei kuulunut miehelle vaan hänen isälleen. Poliisin mukaan 1985 syntynyt mies kärsi pahasta peliriippuvuudesta.

Mies itse kiistää syytteet törkeistä petoksista. Hänen mielestään kyse on ollut lainoista, joita on jo osin lyhennettykin. Syyttäjäkin myöntää, että osa veloista on hoidettu.

Veikkausta velaksi

Eniten miehen väitetään petkuttaneen miesyrittäjältä, joka laskee tappioikseen yli 200000 euroa. Oikeudessa kuultiin nauha, jossa nuorukainen houkutteli miestä tietämillään sopupelikohteilla. Puolustuksen mukaan yrittäjä antoi itse rahaa pelattavaksi ja avoin velka on vain vajaat 20000.

Haastehakemuksen mukaan mies myös pelasi veikkauspelejä velaksi kioskilla ja kyläkaupassa, mistä aiheutui yrittäjille kymmenien tuhansien vahingot. Puolustus katsoo, että velaksi peluu on sen sallijan vastuulla.

Syyttäjä vaatii miehelle noin kahta vuotta ehdotonta vankeutta. Jutun käsittelyn käräjäoikeudessa on määrä päättyä perjantaina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat