Jättipuhdistus alkaa Espanjassa

Espanjassa aletaan huomenna puhdistaa myrkyllisen jäteliejun saastuttamia maita. Edessä on vähintäänkin kuukausien urakka, sillä liejua täytyy kuljettaa pois saatuneilta alueilta 20 miljoonaa tonnia. Liejumassat on tarkoitus upottaa hylättyyn kaivokseen lähelle paikkaa, josta myrkkyvuoto sai alkunsa noin viikko sitten.

Etelä-Espanjan pahimipiin kuuluva ympäristökatastrofi syntyi, kun kanadalais-ruotsalaisen Boliden-yhtiön omistaman kaivoksen jätevesiallas murtui ja miljoonia kuutioita myrkkyvettä valui likeiseen jokeen saastuttaen lähimaat.

Yhtiö on luvannut maksaa kaikki puhdistamiskulut odottelematta oikeuden päätöstä syyllisyydestä. Yhtiö myös luvannut korvauksia alueen maanviljelijöille.

Lue myös:

    Uusimmat