Jättioikeudenkäynti Saksan teleyhtiötä vastaan alkaa

Saksassa alkaa huomenna jättimäinen oikeudenkäynti teleyhtiö Deutsche Telekomia vastaan. Tuhannet pettyneet sijoittajat vaativat korvausta kahdeksan vuoden takaisesta osakeannista.

Saksan johtava teleyhtiö Deutsche Telekom listautui Frankfurtin pörssiin suuren teknologiahuuman aikana vuonna 2000. Tuolloin osakkeesta piti maksaa 66,50 euroa. Melko pian listautumisen jälkeen alan osakkeet vajosivat kautta maailman ja DT:kin joutui tekemään mittavia alaskirjauksia. Perjantaina DT:n osake noteerattiin pörssissä enää 11,18 euroon.

Korvauksia on vaatimassa kaikkiaan 17000 sijoittajaa, minkä vuoksi oikeudenkäynti on siirretty Frankfurtin oikeustalosta konferenssikeskukseen. Sijoittajia edustaa yli 800 lakifirmaa.

Oikeuden eteen saapuu todistajaksi teleyhtiön entistä johtoa, muiden muassa entinen pääjohtaja Ron Sommer. Hän johti yhtiötä juuri listauksen aikaan. Vielä ei ole selvillä, milloin Sommer kutsutaan käräjille.

Oikeudenkäynti on poikkeuksellinen Saksan oikeushistoriassa, koska sitä varten on jouduttu kirjoittamaan lakeja uusiksi. Saksassa ei myöskään tunneta ryhmäkannetta, mikä mutkistaa käräjöintiä entisestään.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat