Jättimatalapaine ei hellitä ensi viikon alussakaan – joulua kohti kylmenevää?

Suomi kuuluu ensi viikon alussakin laajaan ja voimakkaaseen, lähes Euroopan kokoiseen matalapaineen alueeseen.

Lounaisvirtaus pysyy ensi viikollakin voimakkaana ja Suomeen on tulossa kovia tuulia.

– Ainakin kaksi laajempaa sadealuetta kulkee Suomen yli ja ajoittain sateita tulee muutenkin. Etelässä ja lännessä sataa enimmäkseen räntää ja vettä, idässä ja pohjoisessa lunta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lämpötilat ovat alkuviikolla etelässä ja lännessä vähän plussalla, idässä ja pohjoisessa pakkasella.

– Ensi viikon lopussa voi kuitenkin kylmetä, jos luoteesta alkaa virrata Suomeen kuivaa ilmaa. Sää saattaa pakastua etelässä asti, pohjoisessa voisi olla kylmiäkin pakkaslukemia. Jos sateita tulee, ne voivat olla loppuviikolla etelässäkin lunta. Ennuste on kuitenkin vielä hyvin epävarma ja itse joulun sää on yhä arvoitus, sanoo Aleksi Jokela.

Seuraa sadetutkaa

Nyt lauantaina Suomen ylittää myräkkä, joka voimistaa tuulia etenkin etelässä ja lounaassa sekä tuo lumisateita maan etelä- ja keskiosaan. Seuraa ennustetta MTV:n sääsivustolta.

Uusimmat