Jättikädet omaavaa intialaispoikaa ei hyväksytty kouluun – leikkaus muutti elämän

8-vuotias Mohammed Kaleem kärsii harvinaisesta taudista, joka on aiheuttanut hänen käsiensä valtavan kasvun. Paikalliset kyläläiset uskoivat pojan olevan kirottu. Asiasta uutisoi Daily Mail.

Kaleemin tauti on harvinainen "paikallinen jättiläistauti”, joka on aiheuttanut hänen käsiensä valtavan suuriksi kasvamisen.

Vanhempiensa kanssa pienessä kylässä Intiassa asuva Kaleem syntyi taudin kanssa, ja on joutunut elämään sen aiheuttamien seurausten kanssa koko ikänsä. Kaleemia on kiusattu koulussa ja häneltä jopa kiellettiin pääsy kouluun, koska hänen kätensä pelottivat muita lapsia.

Perhe on joutunut kärsimään myös taikauskoisten naapurien vihasta. He uskoivat Kaleemin käsien olevan kirouksen syytä ja nimittävätkin häntä ”pirun lapseksi”

Mitä vanhemmaksi Kaleem kasvoi, sitä hankalammiksi jokapäiväiset askareet muuttuivat. Hänen vanhempansa tienaavat hyvin vaatimatonta palkkaa, eikä heillä ole ollut varaa hoitaa Kaleemin sairautta.

Kansainvälisen median antama huomio pelasti pojan

Kaleem sai tarvitsemansa leikkauksen vihdoin, kun hänen tarinansa oli levinnyt ihmisten tietoisuuteen useiden eri kansainvälisten medioiden toimesta.

Etelä-Intialaiset lääkärit tunnistivat pojan taudin ja hoitivat hänet kuntoon. Kaleemin vanhemmat kertoivat melkein jo heittäneensä toivon, ja elävänsä asian kanssa, sillä he uskoivat sen olevan jumalan tahto.

Viime vuoden lopulla perheelle esiteltiin tohtori Raja Sabapathy, taitava käsikirurgi, joka on erikoistunut vastaaviin leikkauksiin. Sabathy otti haasteen vastaan auttaakseen nuorta Kaleemia.

Yhdessä lääkemaailman haastavimmista tapauksista Sabathy avustajineen pyrki pienentämään Kaleemin käsiä ilman, että he vahingoittaisivat yhtään hermoa.

Poika pääsee vihdoin kouluun

Leikkaus onnistui hyvin ja Kaleemin vanhemmat ovat optimistisia pojan tulevaisuuden suhteen. Jopa normaalin koulun ovet aukeavat nyt pojalle.

– Tiedämme Kaleemin. Hän yritti päästä kouluun aiemmin, mutta tiettyjen syiden takia häntä ei hyväksytty. Olemme nyt kuulleet, että hän on saanut hoitoa ja uskomme, että hän voi aloittaa koulun käynnin. Olemme kertoneet muille oppilaille, ettei häntä tule enää kiusata, paikallisen koulun rehtori Mohammad Sabir kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat