Jätteenpolttolaitoksen valmistelu ylimalkaista

Uudenmaan ympäristökeskus moittii pääkaupunkiseudulle suunnitellun jätteenpolttolaitoksen valmistelua.

Uudenmaan ympäristökeskus on moittinut antamassaan lausunnossa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa (YVA) ylimalkaiseksi. Selväsanaisuuden lisäksi tarkkuutta kaivataan muun muassa liikennevaikutusten arviointiin.

Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV kaavailee jätevoimalaa Juvanmalmille tai Ämmässuolle Espooseen, Helsingin Kivikkoon tai Långmossebergeniin Vantaalle. Näiden neljän vaihtoehdon lisäksi tarjolla on vielä kaksi lisää: laitos voidaan rakentaa Lohjalle, tai sitten polttolaitosta ei tehdä lainkaan.

Lohjan laitosta valmistelee M-Real, ja siitä on käynnistetty erillinen arviointimenettely. YTV:n jätehuoltojohtaja Petri Kouvo kertoo, että jos jätevoimala tehdään Lohjalle, sellaista ei tehdä pääkaupunkiseudulle lähitulevaisuudessa.

Ympäristökeskuksen mukaan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on sen laajuuteen nähden ylimalkainen.

Polttolaitos rakennetaan

Nyt näyttää joka tapauksessa selvältä, että polttolaitos rakennetaan, vaikka rakentamatta jättäminen onkin vielä yhtenä vaihtoehtona YVA-papereissa.

Ympäristökeskuksen johtaja Leena Saviranta arvioi, etteivät pääkaupunkiseudun jätemäärät vähene riittävästi jätelain mukaisilla ensisijaisilla keinoilla eli jätteen syntymisen ehkäisemisellä ja kierrättämisellä, joten polttaminen on järkevä vaihtoehto.

Savirannan mukaan hankkeen vaikutukset ovat kuitenkin niin suuret, että ympäristöarvioinnin on oltava seikkaperäinen ja helposti avautuva. Toisin sanoen sellainen, että tavallinen kaupunkilainen ymmärtää sen ilman ylivoimaisia ponnisteluja.

YTV:n Kouvo myönsi arviointiin pesiytyneen insinöörikieltä ja lupasi, että kun YVA-selostus tuodaan lokakuussa julkisesti nähtäville, se on nykyistä selväsanaisempi. Samalla myös järjestetään yleisötilaisuuksia jätevoimalan mahdollisissa sijoituspaikoissa.

Asukkaat vastustavat

Suurin osa pääkaupunkiseudun asukkaista kannattaa YTV:n kyselyiden mukaan jätteenpolttoa. Takapihalleen polttolaitosta ei kuitenkaan halua kukaan: ympäristökeskuksen saamissa asukasyhdistyskannanotoissa vastustetaan lähes yksimielisesti jätevoimalan rakentamista omalle asuinalueelle tai sen läheisyyteen.

Polttolaitoksen vaikutukset pääkaupunkiseudun liikenteeseen voivat olla melkoiset. Jätevoimalaan kuljetettaisiin vuorokaudessa 100-200 kuormaa jätettä. Uudenmaan tiepiirin lausunnon mukaan Helsingin Kivikko sopii voimalalle vaihtoehdoista huonoiten, sillä alueen liikenne ruuhkautuu jo nyt päivittäin.

Luonnonsuojeluliitto ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri puolestaan haluavat lisäselvyyttä siihen, riittääkö voimalan polttoaine tulevaisuudessakin ja kuinka laajalta alueelta jätettä pitää haalia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat