Jätteenkeruulle tulossa tiukemmat säännöt

Vuoden 2006 alussa voimaan tulevat uudet säännökset muuttavat nykyistä jätteidenkeruukäytäntöä monissa maaseutu- ja mökkikunnissa.

Jätteenkeräystä koskevat määräykset kiristyvät runsaan vuoden kuluttua. Sadat mökkiasukkaat ja muut maalla asuvat, jotka ovat saaneet kunnalta luvan olla jätteenkeräyksen ulkopuolelle, joutuvat liittymään kuntien järjestämään keräykseen vuoden 2006 alusta.

Kunnilla on mahdollisuus edelleen kohtuullistaa maksuja, joita ne keräävät asukkailta jätehuollon kulujen katteeksi. Syyskuun alusta muuttunut jätelaki sallii lisäksi sen, ettei kunta peri jätemaksua lainkaan.

Kuntaliitolla ei ole tuoretta arviota siitä, kuinka moni kuntalainen on saanut vapautuksen jätteenkuljetukseen liittymisestä. Ympäristöinsinööri Seija Paajanen Kuntaliitosta kertoo, että 1990-luvun lopulla joka neljäs kunta oli myöntänyt vapautuksia. Käytäntö kunnissa on vaihdellut. Jotkut kunnat eivät ole myöntäneet vapautuksia lainkaan, kun taas joissakin kunnissa on myönnetty satojakin poikkeuksia. Kunnat ovat myöntäneet vapautuksen keräilystä yleensä siinä tapauksessa, jos asukas on vakuuttanut tuottavansa poikkeuksellisen vähän jätettä - esimerkiksi jos kiinteistössä käydään kerran kesässä - ja jos asukas on vastannut itse jätehuollostaan esimerkiksi kompostoimalla.

Joissakin kunnissa jätteenkeräilyä ei ole ulotettu kunnan jokaiseen kolkkaan, joten kaikilla kuntalaisilla ei ole ollut mahdollisuuttakaan liittyä keräilyyn.

Kunnat voivat vapauttaa maksusta

Kuntaliitto suosittelee kunnille, että ne kävisivät läpi vapautuspäätökset ja tiedottaisivat tulevasta muutoksesta päätöksen saajille. Samalla kuntien toivotaan harkitsevan ilman eri anomusta, voisiko näissä tapauksissa jätemaksuja kohtuullistaa tai jättää perimättä. Pääperiaate kuitenkin on, että jokaisen kiinteistön omistajan on maksettava kohtuullinen osuus kunnan jätteenkeräilyn ylläpidon kustannuksista. Jos esimerkiksi pääosin autiona olevalle talolle tuleekin käyttäjiä, jätteenkeräilyn pitää olla kunnossa, Paajanen sanoo.

Jos kunta ei ole järjestänyt jätteenkuljetusta jokaiselle kiinteistölle, kunnan on huolehdittava siitä, että alueelliset keräyspisteet ovat kohtuullisesti saavutettavissa. Paajanen arvelee, että jätemaksuja määrittäessään kunnat joutuvat visaisen tehtävän eteen.

-Kuntien jätemaksupolitiikalle on paljon vaatimuksia samanaikaisesti. Maksujen pitää kattaa kustannukset, mutta maksujen pitää silti olla kohtuullisia, tasapuolisia ja kannustavia, Paajanen luettelee.

-Uutena asiana tuli mukaan palvelutason huomioon ottaminen. Tämä tulee mietittäväksi varsinkin silloin, kun kunnat miettivät alueellisten keräyspisteiden käyttömaksuja tai ekomaksuja, hän sanoo.

Jätemaksu on Kuntaliiton laskelmien mukaan noin 150 euroa vuodessa, jos jätteet haetaan kiinteistöltä joka toinen viikko. Jos taloudessa on keskimäärin kolme henkilöä, viikkomaksu on henkilöä kohti euron verran. Maksu on tätä alhaisempi, jos jätteen toimitetaan alueelliseen keräyspisteeseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat