Jätitkö autosi raitiovaunukiskoille? Nyt tuntuu kukkarossa

Raitiovaunuliikenteen seisauttavasta pysäköinnistä tulee tästä päivästä lähtien uusi seuraus: Helsingissä aletaan periä maksua ajoneuvon siirrosta raitiovaunujen tieltä.

Jos auto estää raitiovaunuliikenteen eikä kuljettajaa tavoiteta, paikalle hälytetään Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n oma raivauskalusto, joka siirtää auton tien sivuun. Auton siirto maksaa vähintään 85 euroa. Aiemmin siirrosta ei tullut maksua.

- Olihan se aika turhauttavaa, kun siirtämisestä ei seurannut muuta kuin siirrosta ilmoittava lappu ikkunaan, HKL-Raitioliikenteen huoltopäällikkö Markus Keisala sanoo.

Raitiovaunut käyttävät poikkeustilanteissa varareittejä. mutta kiskoille pysäköidyistä autoista aiheutuu vakavaa haittaa raitiovaunuliikenteelle.  Esimerkiksi viime vuonna ajoneuvoja siirrettiin Keisalan mukaan 207 ja toissa vuonna 436. Suurin osa siirroista ajoittuu lumisiin talvikuukausiin, mutta autoja joudutaan siirtämään myös kesällä. Kesän siirtoja Keisala kuvailee turhiksi.

- Semmoisia, ettei hoksata pysäköintiä esimerkiksi kaarteessa ja varmaan myös välinpitämättömyyttä.

Riittävä etäisyys raitiovaunukiskoista on suoralla tiellä 80 senttimetriä ja kaarteessa 140 senttimetriä.

 

Lue myös:

    Uusimmat