Jäteyritys ylitti ympäristölupansa - johtaja uhattiin tappaa

Pohjois-Pohjanmaalla purkujätteen varastoinnista noussut kohu on johtanut tappouhkaukseen.

Muhoksen Romun toimitusjohtaja Kari Kivimäki kertoo saaneensa sähköpostilla viestin, jossa hänet ja hänen vaimonsa uhataan ajaa autolla kuoliaaksi. He ovat tehneet asiasta rikosilmoituksen.

Kohu nousi, kun julkisuuteen tuli tieto yrityksen ympäristöongelmista.

Ympäristöviranomaisten mukaan Muhoksen Romu on ylittänyt ympäristölupansa. Yrityksellä on lupa varastoida Muhoksella 10 000 tonnia sekä käsitellä 5 000 tonnia lajiteltua betoni-, tiili-, puu- ja metallijätettä.

– Teimme kesällä tarkastuksen alueelle, ja totesimme, että rajat olivat ylittyneet. Sinne oli varastoituneena yli 20 000 tonnia tavaraa, ja siellä oli käsitelty yli 5 000 tonnia jätettä, kertoo Oulun kaupungin ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Marketta Karhu.

Lisäksi yhtiö on varastoinut käsittelyalueelle liian isoja betonikappaleita.

Kivimäki myöntää, että jätettä on ollut liikaa ja se on ollut osin väärän kokoista. Hän vakuuttaa, että asiat pannaan pikaisesti kuntoon.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat