Jätevesiremontit etenevät hitaasti

Kiinteistöjen ja loma-asuntojen jätevesien puhdistusjärjestelmien uusiminen etenee hitaasti haja-asutusalueilla. Neljä vuotta sitten voimaan tulleen jätevesiasetuksen mukaan viemäriverkostoon kuulumattomien kiinteistöjen on tehostettava jätevesiensä puhdistusta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa jopa yli 10000 euron investointeja.

- Tämän hetken tuntuma on se, että uusimisvauhti on liian hidas siihen nähden, kuinka paljon näitä puhdistusjärjestelmiä tulee uusia vuoteen 2014 mennessä, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen tarkastaja Sakari Kalliokoski sanoo.

Kalliokosken mukaan osa haja-asutusalueiden kiinteistöistä saa jätevesiasiansa kuntoon siten, että vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoa laajennetaan taajamien lievealueille. Edellytyksenä kuitenkin on, että alueet on riittävän tiheästi rakennettu.

- Monissa pienissä kunnissa kylien asukkaat ovat perustamassa yhtymää tai osuuskuntaa, joka rakennuttaa alueelle viemäriverkoston. Tämän jälkeen viemäriverkosto liitetään suuremman vesihuoltolaitoksen verkostoon tai siirtoviemäriin, Kalliokoski sanoo.

Remonttitukea vaikea saada

Järjestelmien uusimiseksi on melko vaikea saada rahallista tukea. Alueellisten ympäristökeskusten kautta jaettavat avustukset kohdistetaan pääsääntöisesti yhteishankkeisiin, joissa kiinteistöt ovat perustaneet omia osuuskuntia. Näistä rahoista myönnettävät avustukset kohdistuvat vain harvoin yksittäiseen kiinteistöön.

Yksittäisen kiinteistön kohdalla avustusta jätevesijärjestelmää varten voi hakea asuntorahaston kautta. Nämä avustukset myönnetään sosiaalisin perustein.

- Sosiaalisin perustein myönnettävien avustusten tulorajoja on juuri nostettu, jotta ne kohdentuisivat laajemmalle joukolle. Tätä kautta myönnettäviin avustuksiin on käytettävissä kaikkiaan kolme miljoonaa euroa, hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laine ympäristöministeriöstä kertoo.

Jätevesijärjestelmän uusimisen kalleus on kirvoittanut monenlaisia kommentteja. Viimeksi keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli esitti, että mummonmökit pitäisi vapauttaa kokonaan jätevesiasetuksen vaatimisista rakennusvelvoitteista.

Kaarikivi-Laineen mukaan mitään vapauttamisia ei ole tulossa. Hän muistuttaa, että siirtymäajan jälkeen mummonmökkien kohdalla voidaan tehdä poikkeuksia.

- Vuoden 2014 jälkeen yksittäistapauksissa kunnat voivat myöntää poikkeuksen tämän asetuksen toimeenpanosta aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Ja tämä tarkoittaa juuri näitä mummonmökkejä, hallitusneuvos sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat