Jätehahmot pysäyttävät nyt Barcelonassa

Tietokoneista ja oluttölkeistä rakennetut ihmisen kokoiset hahmot ovat kiertäneet maailmaa jo 10 vuotta. Jäteihmiset symboloivat taiteilijan mukaan kokonaista vuosisataa.

Tuhansien jätenomadien heimo seisoo nyt Espanjassa, Barcelonan Placa Reialilla. Ihmisen kokoiset hahmot on koottu oluttölkeistä, kanistereista, tietokoneista ja muusta romusta. Jäteihmiset symboloivat taiteilija HA Schultin mukaan kokonaista vuosisataa.

"Trash People" -niminen taideteos on kiertänyt maailmaa jo 10 vuotta. Hahmot olivat ensimmäisen kerran esillä Saksassa vuonna 1996.

Jatkuva purkaminen ja pakkaaminen ja siirto toiseen maahan on testannut paitsi romupatsaiden koossapysymistä myös esimerkiksi tietokonejätteen pysyvyyttä luonnon kiertokulussa. Jätepatsaat ovat kestäneet jo 40 asteen hellettä autiomaassa, korkeaa UA-säteilyä 2800 metrin korkeudessa vuoristossa ja maanalaisen suolakaivoksen olosuhteita.

Ensi vuonna taiteilija aikoo kuljettaa romupatsaansa Antarktikselle, jossa voi olla pakkasta jopa 55 astetta.

Taiteilija HA Schultia on kuvattu muunmuassa maailman ensimmäiseksi ympäristönsuojelutaiteilijaksi.

(MTV3-ESTVE)

Lue myös:

    Uusimmat