Jasser Arafat on kuollut

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat kuoli varhain aamulla sotilassairaalassa Pariisin ulkopuolella. Arafatin hautajaistilaisuus pidetään huomenna lähellä Kairon lentokenttää.

Palestiinalaisten pitkäaikainen johtaja Jasser Arafat on kuollut. Arafat kuoli Ranskassa, Pariisin lähellä sijaitsevassa Percyn sotilassairaalassa. Hän oli kuollessaan 75-vuotias. Arafat kärsi aivoverenvuodosta ja tärkeiden elinten vajaatoiminnasta, mutta täsmällisen kuolinsyyn sairaala on kertonut vain Arafatin perheelle.

Arafat oli ollut hoidettavana ranskalaissairaalassa jo kaksi viikkoa. Hänen terveydentilastaan ja kuolemastaan on ehditty kertoa useaan otteeseen ristiriitaista tietoa. Tänä aamuna palestiinalaismministeri Saeb Erekat ilmoitti kuitenkin virallisesti Arafatin kuolemasta.

Arafatin hautajaisjärjestelyt ovat olleet täydessä käynnissä jo useita päiviä. Hänet haudataan Länsirannalla, Ramallahissa sijaitsevan päämajansa lähelle Israelin luvalla. Muistotilaisuus järjestään kuitenkin Kairossa. Araftin ruumis lennätetään Kairoon huomenna.

Kiistelty Arafat taisteli vuosikymmeniä keinoja kaihtamatta palestiinalaisvaltion perustamiseksi. Peräänantamattomuus teki isänmaattomasta terroristista Nobelin rauhanpalkinnon saajan ja Lähi-idän lähihistorian keskeisen vaikuttajan.

Hautajaiset Kairossa

Arafatin hautajaistilaisuus pidetään huomenna sotilaallisin kunnianosoituksin lähellä Kairon lentokenttää. Suuri joukko maailman johtajia saapuu hautajaistilaisuuteen Kairoon. Suomea tilaisuudessa edustaa ulkoministeri Erkki Tuomioja. Myös monista muista EU-maista paikalle tulee ulkoministeri.

Ruotsista Kairoon matkustaa pääministeri Göran Persson. EU:ta edustaa puheenjohtajamaan Hollannin ulkoministeri Ben Bot yhdessä unionin ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan kanssa. Yhdysvalloista hautajaisiin matkustaa apulaisulkoministeri Williams Burns. Kairosta Arafatin ruumis lennätetään Ramallahiin, missä hänet haudataan huomenna tai viimeistään lauantaina päämajansa edustalle.

Monien kasvojen Arafat

Muhammad Abdel-Rauf Arafat al-Qudwa al-Hussein - myöhempi Jasser Arafat syntyi Kairossa 24. elokuuta 1929. Hänet tunnettiin myös nimillä Abu Ammar ja al-Khityar. Monien nimien ja kasvojen Arafat varttui Jerusalemissa. Kun Israelin valtio syntyi vuonna 1948 diplomi-insinööristä muotoutui toisille terroristi, toisille vapaustaistelija kodittoman kansan puolesta.

Arafat nousi vuonna 1969 Palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n johtoon. Hän nosti järjestön myöhemmin YK:n tarkkailijajäseneksi. Lähi-idästä ei voinut enää puhua ilman Arafatia eikä PLO:n terrori-iskuja. Jasser Arafat itse selvisi monista murhayrityksistä ja lento-onnettomuudesta.

PLO ei kuitenkaan nauttinut arabimaailmassakaan vilpitöntä tukea. Se ajettiin pois Jordaniasta ja myöhemmin verivihollisensa Israelin pakottamana Libanonista, Beirutista.

Arafat ei lannistunut. - Tämä on osaa pitkää marssiamme kohti itsenäisyyttä, hän julisti vuonna 1982 Beirutissa pitämässään puheessa.

Viime vuosikymmenen lopulla Israelin miehittämillä alueilla leimahti palestiinalaisten kansannousu, intifada. Vuonna 1990 PLO tunnusti Israelin. Lähi-Idän tuskaisa rauhanprosessi lähti liikkeelle. Arafatista tuli salonkikelpoinen myös lännessä ja samalla Suomea myöten. Hän vieraili Helsingissä marraskuussa 1993 presidentti Mauno Koiviston vieraana. Julkisuuskuvaa kiillotti lisäksi avioituminen kristityn Suha Tawilin kanssa.

Toiveita herättänyt Lähi-idän rauhanprosessi hiipui 1990-luvun lopulla ja toinen intifada Israelin miehitystä vastaan leimahti vuosituhannen taitteessa.

Arafat pysyi palestiinalaisten henkilöitymänä - hyvässä ja pahassa - loppuun asti. Seuraajien tehtävänä on täyttää palestiinalaisten ja heidän symbolinsa unelma kotivaltiosta.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 11.11.2004)

(Kymmenen uutiset 11.11.2004)

(Huomenta Suomen uutiset 11.11.2004 klo 7.00)

Jasser Arafat siunataan huomenna Kairossa.

(Huomenta Suomen uutiset 11.11.2004 klo 9.00)

Lue myös:

    Uusimmat