Yksi tämän kauden positiivisimmista yllättäjistä löytyy KalPan veräjän suulta. Tämä 19- vuotias maalivahtilupaus on pitänyt kuopiolaisia useassa ottelussa pystyssä.
Tavoitteet olivat Mika Järvisellä tälle kaudelle debyytin tekemisessä liigassa, mutta otteluita onkin tähän mennessä kertynyt jo 23.
- Omat tavoitteet olivat tälle kaudelle mahdolliset, mutta kovat.
- A- junioreissa piti pelata tosi hyvin sekä päästä pelaamaan junioreiden MM-kilpailuissa. Jälkimmäinen ei toteutunut, mutta kyllä kauteen tähän mennessä pitää ihan tyytyväinen olla, hän myöntää MTV3:lle.
KalPassa on nähty vuosien varrella kaikennäköisiä pelaajia ympäri maailman. Tällä kaudella Kuopiossa on viilettänyt pelaaja, jota voi hyvällä syyllä kutsua vahvistukseksi, eli Jiri Bicek.
- Tämä on kaveri on aivan loistotyyppi sekä pelaajana että ihmisenä.
- Jirillä on myös mahtava laukaus, hän on älykäs, enkä oo kaverilta varmaan yhtään huonoa peliä tällä kaudella nähnyt. Kun siihen lisää, että kaveri on rento seuramies siviilissä niin ei paremmasta väliä. Täytyy vain toivoa, että jatkaisi meillä myös ensi kaudella. Jos jostain löytyis addressi niin itse ainakin kävisin raapustamassa siihen nimeni, hän naurahtaa.
Lauantaina pelataan Niiralan montussa erittäin tärkeä kamppailu, jossa voidaan jo jumbosija melkoisella todennäköisyydellä määrittää.
Maalivahti Järvinen odottaa kamppailua jo innolla, mutta varoittaa samalla Ässien vaarallisuudesta.
- Kyllä mä lähden ihan hyvillä fiiliksillä matsiin. Tarkoitus olisi nauttia pelistä oikein kunnolla. Ässät on tosi vaarallinen jengi, jolla on vaarallinen ylivoima. Varsinkin, kun Sakari Salminen on päässyt siihen niin tulostakin on tullut, kertoo Järvinen.
(MTV3)