Järvilehto hovissa - päivä 2: Salissa puhuttiin jo oikeusmurhasta

Mitä pidemmälle toinen päivä eteni, sitä kärttyisämmäksi Järvilehto-jutun syyttäjä Antti Sundberg kävi Turun hovioikeuden 1815 valmistuneessa, klassisismia edustavassa rakennuksessa. Syyttäjän kädet nousivat toistuvasti puuskaan rinnalle ja ilme oli synkkä.

Eikä ihme. Päivä hovioikeudessa oli Jyrki Järvilehdon puolustuksen. Se marssitti saliin kaksi vahvaa asiantuntijatodistajaa, jotka kyseenalaistivat, kiistivät ja tyrmäsivät syyttäjän keskeisimmän todisteen.

1815 valmistunut Akatemiantalo tuhoutui Turun palossa 1827, mutta rakennettiin uudestaan

Keskeisin todiste liittyy onnettomuudessa kuolleen miehen vammoihin ja siihen miten erityisesti kolme vammaa todistaisi hänen olleen matkustajan paikalla. Täten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi se, että Järvilehto kuljetti venettä. Raaseporin käräjäoikeus päätyi tähän ja tuomitsi Järvilehdolle 2 v 4 kk vankeutta.

Ensin onnettomuuskeskuksen entinen tutkija Kari Alppivuori kertoi kokemukseensa nojaten, että jos joku olisi ollut matkustajan paikalla, tämä olisi varmasti lentänyt noin 80 kilometrin tuntinopeudella sillan betoniseinään. Alppivuori ei hyväksynyt syyttäjän teoriaa siitä, että veneen irronnut kate olisi voinut kiepsauttaa puolentoista tonnin massalla etenevän ruumiin betonin edestä kanavaan.

Oikeuslääketieteen professori Pekka Karhunen puolestaan kyseenalaisti uhrin ja Järvilehdon vammojen synnyn. Jos Järvilehto on ohjauspyörän takana, niin miten on mahdollista, että ohjauspyörä murtuu, mutta Järvilehdolla on vain pehmytkudosvammoja? Karhunen ihmetteli.

Kuolleen miehen reisi sen sijaan oli murtunut. Karhunen piti uhrilla olevaa sirpinmuotoisen vamman sopimista veneen kulmaan vain sattumana. Oikeuslääkäri epäili naarmun syntyneen ratin terävästä reunasta, kun uhrin vatsan iho on törmäyksen hetkellä venynyt.

Puolustuksen todistajien mukaan onnettomuudessa kuollut mies ei voinut lyödä vatsaansa ympyröityyn kohtaan kuten syyttäjä väittää.

Oikeuslääkäri totesi suoraan, ettei Järvilehto voinut ajaa venettä.

Asianajaja Jussi Savosen työ Järvilehdon puolustajana on hyvä esimerkki siitä, että asianajajat ovat ryhtyneet tekemään työtään niin kuin sitä pitää. Puolustus voi etsiä omia asiantuntijoita ja kyseenalaistaa poliisin tai tämän hankkimien asiantuntijoiden johtopäätöksiä.

Ajoittain oikeudenkäynti oli kuin amerikkalaisesta tv-sarjasta, jossa vuorotellen syyttäjä ja puolustus hiostivat vastapuolen todistajia.

Alppivuori ja Karhunen saivat syyttäjältä tylyn kohtelun, kun Sundberg yritti kyseenalaistaa heidän asiantuntemuksensa. Sundberg veti jopa esiin toisen oikeudenkäynnin vuodelta 2002, jossa Karhunen oli myös todistanut ruumiin tutkineen oikeuslääkärin johtopäätöksiä vastaan.

- Onko teidän tapananne tehdä asiantuntijalausuntoja tutkimatta ruumista? Syyttäjä ivaili kokeneelle oikeuslääkärille.

- Halusin perehtyä juttuun, koska osaltani toivon estäväni oikeusmurhan, Karhunen tylytti takaisin.

Savonen taasen vaati useaan kertaan syyttäjän todistajaa, oikeuslääkäri Philippe Lunettaa piirtämään - vaikka tikku-ukkona - missä kuollut mies tämän käsityksen mukaan veneessä onnettomuushetkellä oli. Lunetta ei suostunut piirtämään vedoten kehnoon piirustustaitoonsa.

Kiihkeä oikeudenkäynti siis. Ainakin ajoittain.

Jutussa pitää muistaa, että Järvilehdon ei tarvitse todistaa itseään syyttömäksi vaikka hän lähtee käräjäoikeuden tuomion takia takamatkalta. Näyttötaakka on syyttäjällä.

Järvilehto on syytön, jos hovioikeudelle jää vähintään järkevä epäilys siitä kuka venettä ajoi.

Kirjoitin tiistaina, että Järvilehdon puolustus osoitti olevansa tosissaan. Keskiviikkona se todisti sen.

Lue myös:

    Uusimmat