Mainos

Järvikalasta voi nauttia vain itse kalastamalla

Suomalaisen on vaikeata saada käsiinsä kotimaassa pyydettyä kalaa, ellei pyydä sitä itse. Ulkomainen kala päätyykin suomalaisen lautaselle lähes kolme kertaa useammin kuin kotimainen.

Erityisesti muista Pohjoismaista tuotu kasvatettu lohi kasvattaa vuosi vuodelta suosiotaan.

Kalaa järvissä riittäisi, mutta suomalainen ei enää arvosta järvikalaa kuten ennen. Järvestä ruokalautaselle kelpaavat parhaiten suurikokoiset muikut sekä kuha ja siika. Pyytämättä jää esimerkiksi haukea, lahnaa, ahventa, kuoretta ja särkikaloja.

Ammattikalastajien määrä on vähentynyt 30 vuodessa reippaasti, koska elinkeinon kannattavuus on huonontunut. Lisäksi he valittelevat pitkiä kuljetuksia ja vaikeuksia saada kalastuslupia.

Norjanlohen suosio perustuu muun muassa siihen, että se sopii laiskemmillekin kokeille vähäruotoisuutensa ja pulleutensa vuoksi.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.