Järvien vähävetisyydestä ongelmia

Vähävetisyys hankaloittaa järvien virkystys-, että hyötykäyttöä. Jopa yli metrin tavanomaista alhaammalla olevat vedenpinnat kiusaavat esimerkiksi Saimaalla niin mökkiläisiä, huviveneilijöitä kuin laivaliikkennettäkin.

Kuivuus on vienyt jopa osan venepaikoista, joista on muutoinkin huutava pula. Esimerkiksi Ristiinan vuokravenelaiturissa näky ei veneilijän silmää hivele. Matalikolla kolmisenkymmentä venepaikkaa on menetetty. Syvemmässä satamassa pursia viimeistellään innolla ensi viikonlopun vesillelaskuun - tosin kuivuuden tuomat vaarat mielessä.

Myös palokunta joutuu varautunumaan vähävetiseen veneilykesään, jollainen Ristiinassa muistetaan viimeksi vuodelta 1941. Kunnan palopäällikön Pekka Valtosen mukaan varsinkin alukesästä, jolloin vedet ovat vielä matalalla, on odotettavissa karilleajoja runsaasti.

Pinnan lasku vaihtelee Saimaallakin järvestä riippuen.

Vedenpaisumusta toivoo myös rahtiliikenne, sillä maksimisyväystä on eteläistä Saimaata myöten pudotettu 15 sentillä. Se merkitsee muun muassa Saimaan kanavan kautta tulevien lastien keventämistä 150 - 200 tonnilla.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 12.05.2003).

Lue myös:

    Uusimmat