Järventaus nostaisi tuomareiden palkkoja

Oikeusministeri Jussi Järventaus (kok.) haluaa korottaa tuomareiden palkkoja. Järventaus kertoo Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa, että ministeriö ottaa asian esille elokuun budjettiriihessä.

Järventauksen mukaan kansalaisten oikeusturva edellyttää tuomareiden palkkojen pitämistä sellaisella tasolla, että osaavat lakimiehet hakeutuvat alalle myös tulevaisuudessa. Oikeusministerin mukaan ongelma on suurin ensimmäisen asteen tuomioistuimissa, vaikka käräjätuomareiden tilanne viime kierroksella hieman korjaantuikin.

Parempi palkkaus voisi myös vähentää korkeimman oikeuden tuomareiden intoa toimia välimiestehtävissä. Tuomareiden sivutoimien liika laajentuminen on Järventauksen mielestä ongelmallista. Sivutoimista voi hänen mukaansa syntyä sidonnaisuuksia, jotka heikentävät tuomareiden riippumattomuutta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat