Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä maalaa Suomen kisajoukkueelle "finaalitasoista ennustetta joka illalle" yleisurheilun EM-kisoissa Helsingissä kesä-heinäkuussa.
- Meiltä löytyy aika laajalla rintamalla edustusta EM-kisoissa. Se on tärkeä asia kotiyleisönkin kannalta, Mäkelä tiivisti.
Mäkelä korostaa, että kesän ensimmäiset suomalaiset tulokset yleisurheilun huipulla ovat syntyneet leirien yhteydessä tai heti niiden jälkeen. Ne ovat olleet hänen mukaansa sanalla sanoen hyviä.
- Lajiryhmissä on tullut pirteitä avauksia. Liikkeellä ei ole ollut leirien jälkeen väsyneitä urheilijoita. Meillä on kilpailuvalmiita urheilijoita - ja tulokset paranevat, yleisurheilupomo maiskutteli.
Taso laaja monessa lajissa
Jarmo Mäkelä nostaa lajeina esille miesten puolella keihään, pituuden, moukarin sekä pikaviestijoukkueen. Yksittäisistä naisurheilijoista Mäkelä sen sijaan mainitsee tässä vaiheessa Minna Nikkasen, Karin Storbackan, Sandra Erikssonin, Johanna Lehtisen sekä Sanni Utriaisen ja Oona Sormusen.
- Minnan talvi on mennyt hyvin. Hän pystyy varmasti tulemaan omalle tasolla ja parantamaankin sitä. Nuoret keihäsnaiset Sanni ja Oona ovat eteenpäin menossa. Eivät he tule vielä mitaleista taistelemaan, mutta EM-finaalipaikoista ja olympiapaikoista hyvinkin, Mäkelä lisäsi Nikkasesta, Utriaisesta ja Sormusesta.
Keihäässä Suomen kärjen taso miesten puolella on tunnetusti sangen laaja verrattuna kilpailijamaihin, mutta tasoa muutamassa muussakin lajissa löytyy mukavasti. Mäkelä mainitsee erikseen miesten seipään, pituuden ja moukarin.
- Seiväs on hyvällä mallilla, sillä kolme miestä on jo nyt keikkunut viiden ja puolen metrin tuntumassa. Ne ovat leirien jälkeen tehtyjä tuloksia. Siellä on harjoiteltu hyvin ja tulokset paranevat, kun harjoituskuorma putoaa. Pituudessa pullat ovat hyvin uunissa. Olen nähnyt heidän lajiharjoituksiaan Portugalista. Tommi Evilä, Mikko Kivinen, Roni Ollikainen ja Otto Kilpi ovat kaikki talvehtineet hyvin. Petteri Laxilla puolestaan on ollut ongelmia nilkan kanssa. Moukarissa David Söderberg ja Tuomas Seppänen tulevat antamaan terveitä paineita Olli-Pekka Karjalaiselle saakka, mikä jalostaa siihenkin lajiin hyvän edustuksen, Mäkelä kertoi MTV3.fille.
Yleisurheiluun on alkaneelle kaudelle satsattu ennätysmäisesti. Huippu-urheilujohtaja näkee lukuisia pilkahduksia ja ilonaiheita eri lajeissa. Usealta urheilijalta onkin lupa odottaa kunnon esityksiä.
- Erittäin hyvä viesti viime viikonlopulta tuli pikaviestijoukkueen miesten avauksesta. Henkilökohtaisilla pikamatkoilla Jonathan Åstrandin tietävät kaikki, mutta hänen lisäkseen ihan rinnalle hiipii Visa Hongisto. Heistä tulee hyvä kaksikko 200 metrille. Kiekossa Mikko Kyyröltä odotan tulemista eurooppalaiselle tasolle. Jukka Keskisalon talvi on mennyt hyvin ja estemiehen olemuksesta näkee, että asiat ovat hyvällä mallilla, Mäkelä antoi esimerkkejä.
Yleisurheilun EM-kisat järjestetään 27.6.-1.7. välisenä aikana. Suomen kisajoukkue lyödään lukkoon 17. kesäkuuta.