Järkyttävästä sikiölöydöstä aborttikeskustelu Thaimaassa

Nitancha oli jo viidennellä kuulla, kun hän keskeytti itse raskautensa. Lapsen isä oli hylännyt 16-vuotiaan tytön, eikä tämä uskaltanut puhua asiasta perheelleen.

Omilleen jäänyt Nitancha etsi neuvoa internetistä, mistä "ratkaisuja" tietenkin löytyi. Jotkin sivustot kehottivat kaatumaan portaikossa ja toiset suosittelivat laittomia aborttiklinikoita sekä aborttilääkkeitä.

Kyseenalaiset keinot olivat tarpeen, sillä Thaimaassa abortin tekeminen on sallittua ainoastaan poikkeustapauksissa.

- Tiesin vain, että minun oli pakko päästä eroon lapsesta. Olin juuri aloittamassa yliopiston, Nitanchaksi esittäytyvä nuori nainen sanoo. Hän ei uskalla puhua asiasta omalla nimellään.

Vei kuukausia ennen kuin Nitancha sai säästettyä tarvittavat 5300 bahtia eli 130 euroa. Niillä hän osti vatsahaavan hoitoon tarkoitettua lääkettä, joka saattoi sivuvaikutuksena johtaa keskenmenoon.

Tulos oli toivottu, mutta Nitancha joutui sairaalaan runsaan verenvuodon vuoksi.

Abortilla ei kansan tukea

Abortit nousivat Thaimaassa puheenaiheeksi, kun bangkokilaisesta temppelistä löytyi marraskuussa kaksituhatta laittomasti abortoitua sikiötä. Viranomaisten mukaan Thaimaassa tehdään vuosittain satojatuhansia laittomia abortteja.

Kohun myötä Thaimaan poliisi on alkanut ratsata laittomia aborttiklinikoita. Parlamentissa on vaadittu aborttilakien höllentämistä, mutta lainmuutosta ei pidetä todennäköisenä.

Buddhalaisessa maassa aborttiin suhtaudutaan hyvin kielteisesti.

- Buddhalaisuus ei ota kantaa aborttiin, mutta se kieltää tappamisen, sanoo Thaimaan perhesuunnitteluyhdistyksen johtaja Montri Pekanan.

Vaaleihin valmistautuvalla hallituksella ei ole intoa ajaa epäsuosittua lakimuutosta. Ja vaikka abortista tulisikin laillinen, se ei vielä tietäisi kuoliniskua laittomille klinikoille. Monet terveysalan työntekijät eivät välttämättä halua tehdä abortteja omantunnon syistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat