Järkyttävä surma Yhdysvalloissa: Äidit baarissa – pikkupoika hakkasi taaperon kuoliaaksi

Yhdysvalloissa kahdeksanvuotiaan pojan epäillään surmanneen hakkaamalla 1-vuotiaan tytön. Poikaa syytetään nyt murhasta, kertovat useat yhdysvaltalaiset uutissivustot.

Esimerkiksi ABC News -sivuston mukaan Alabaman osavaltiossa Birminghamin kaupungissa poika oli jätetty yöllä muiden lasten kanssa asuntoon sillä välin, kun 1-vuotiaan 26-vuotias äiti oli lähtenyt yökerhoon asunnon omistajan kanssa.

Poliisin tiedottaja Sean Edwardsin mukaan poika hakkasi taaperoa, koska tämä ei lakannut itkemästä.

Äiti ja 1-vuotias eivät asuneet poliisin mukaan asunnossa, jossa taapero sai surmansa. 8-vuotias oli vanhin kuudesta lapsista, jotka oli jätetty asuntoon. Asunnon omistaja oli muiden lasten äiti. Muut lapset olivat iältään 2–6-vuotiaita.  6-vuotias lapsi kertoi tapahtumien kulusta poliisille.

– Tämä on urani surullisimpia tapauksia. Tämän kaltainen välinpitämättömyys vanhemman puolelta ei ole hyväksyttävää missään olosuhteissa, Edwards sanoo ABC Newsille.

Syytettynä kuolemantuottamuksesta on nyt myös äiti, joka jätti lapsen yksin. Asunnon omistaja ja 8-vuotiaan pojan ja muiden lasten äiti ei ole saanut syytettä.

Poika ja muut lapset ovat nyt lastensuojeluviranomaisten huostaanottamina.

Poliisin mukaan taapero kuoli päähän kohdistuneisiin vammoihin. Hänellä oli myös sisäisiä vammoja.

Lue myös:

    Uusimmat