Järjestöt: Egypti pidättää ja kiduttaa myös lapsia

Egyptin poliisiasemilla ja vankiloissa kidutetaan ja pahoinpidellään myös alaikäisiä.

Pidätettynä olleet 14–17-vuotiaat nuoret sekä heidän perheensä ja lakimiehensä todistavat fyysisistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista.

Kahdeksan egyptiläistä ihmisoikeusjärjestöä julkaisi viime maanantaina lausunnon, jossa vaaditaan perusteellista ja puolueetonta tutkintaa Aleksandriassa sijaitsevasta Kom Al Dikkan nuorisokeskuksesta, jossa nuoret pidätetyt odottavat joko vankilaan joutumista tai vapautumista.

Järjestöt ovat keränneet todistajanlausuntoja keskuksessa olleilta 48:lta nuorelta, jotka ovat iältään 14–17-vuotiaita. Myös nuorten vanhempia ja lakimiehiä kuultiin.

– Keskukseen hyökänneet turvallisuusviranomaiset sitoivat pidätettyjen kädet, hakkasivat heitä pampuilla ja kengillä sekä kävelivät lattialle makaamaan pakotettujen uhrien selän päällä, raportissa kerrotaan.

Ruhjeita ja seksuaalista väkivaltaa

– Poikani henki on välittömässä vaarassa. Häntä on pahoinpidelty, häpäisty fyysisesti ja henkisesti ja kidutettu useita päiviä, erään pidätetyn isä kertoo ihmisoikeusjärjestöjen raportin mukaan.

Pidätettyjen perheenjäsenten ja heidän lakimiestensä mukaan nuorissa on näkyvissä pahoinpitelystä ja kidutuksesta lukuisia todisteita kuten ruhjeita, mustelmia, ihon turvotusta ja punotusta, haavoja ja jopa katkenneita luita.

Viidestäkymmenestä pidätetystä 28 kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää, väkivaltaa ja jopa raiskauksia.

Raportin mukaan nuorilta takavarikoitiin peitot ja sängyt ja heitä estettiin tapaamasta lääkäriä, lakimiestä tai perheenjäseniään.

Viranomaiset epäonnistuneet tehtävässään

– Nämä tapaukset osoittavat viranomaisten epäonnistuneen täydellisesti tehtävissään, ihmisoikeusjärjestöt kirjoittavat.

Järjestöt vaativat tutkinnan lisäksi jatkuvaa valvontaa nuorisokeskuksiin ja nuorisovankiloihin, jotta voitaisiin varmistaa, etteivät lapset ja nuoret joudu väkivallan ja kidutuksen kohteeksi.

– Wadi Natrounin vankilasta on raportoitu vastaavanlaisia pahoinpitely- ja kidutustapauksia toukokuun lopussa eikä tapauksia ole tutkittu, järjestöt muistuttavat.

Vastoin perustuslakia ja kv-sopimuksia

Egyptin perustuslain ja lapsia ja nuoria koskevien lakien mukaan alle 12-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti vastuullinen ja alle 15-vuotiaita ei saa pidättää tai vangita.

Alle 18-vuotiaiden pidätysajan ja tuomioiden tulisi olla mahdollisimman lyhyitä ja heidät on sijoitettava erilleen aikuisista nuorisolle tarkoitettuihin laitoksiin.

– Vaadimme Egyptin viranomaisia toimimaan virkavelvollisuuksiensa mukaan ja noudattamaan perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia lasten oikeuksista, joiden tulisi taata alaikäisten suojeleminen väkivallalta ja kidutukselta, ihmisoikeusjärjestöt kirjoittavat.

Järjestöt muistuttavat, että alaikäisiä ei tulisi pidättää kuin erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa ja muita kasvatuksellisia toimia tulisi aina harkita ennen pidätystä.

Alaikäisten ja myös alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten pidättäminen poliittisin perustein mielenosoitusten yhteydessä on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Egyptissä yleistynyt.

Lasten käyttäminen poliittisiin tarkoituksiin on Egyptin lain mukaan kielletty. Etenkin Muslimiveljeskunnan mielenosoituksissa on ollut mukana paljon lapsia.  

Lue myös:

    Uusimmat