Järjestö: Ranskassa 40 000 opiskelijaa prostituoituna

Kymmenet tuhannet ranskalaisnuoret ovat rahoittaneet opiskelujaan itseään myymällä.

Opiskelijoiden prostituutiosta on noussut kohu Ranskassa. Maan johtaviin opiskelijajärjestöihin kuuluva SUD-Etudiant arvioi, että vuonna 2006 noin 40 000 opiskelijaa rahoitti opiskelunsa prostituutiolla. Luku vastaa noin kahta prosenttia maan opiskelijamäärästä.

Selvityksen mukaan opiskelijat ilmoittelevat palveluksistaan pääasiassa nettisivustoilla, joista hyvätuloiset asiakkaat etsivät prostituoituja enemmän kuin punaisten lyhtyjen alueilta. Kahden tunnin palveluksista opiskelijat kuittaavat noin 400 euroa. Seksin myyminen tai ostaminen eivät ole kiellettyjä Ranskassa, mutta parittaminen ja bordellit ovat.

Sanomalehti L'Expressenin haastattelemat viranomaiset eivät usko järjestön esittämien lukujen pitävän täysin paikkaansa. Virallisempi arvio on, että noin 20 000 opiskelijaa on rahoittanut opiskelujaan prostituoituina. Maan opetusministerin Valérie Pécressen mukaan viranomaiset eivät ole keskittyneet tarpeeksi tehokkaasti auttaakseen pienituloisia opiskelijoita. Arviolta noin 45 000 ranskalaisopiskelijaa elää köyhyysrajan alapuolella.

Tässä kuussa opiskelijoiden prostituutiosta on julkaistu kaksi ranskankielistä kirjaa Mes chères études sekä La prostitution étudiante.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat