Järjestö: Kehitysmaiden työntekijät lähestyvät keskiluokkaa

Kehitysmaissa yhä useampi työntekijä on hitaasti nousemassa keskiluokkaan.

Kehittyvien maiden työntekijöiden tulot ovat nousseet keskimäärin 3,3 prosenttia vuodessa, kun taas länsimaissa kasvu on ollut 1,8 prosenttia, kertoo Kansainvälinen työjärjestö ILO.

Maissa, kuten Senegal, Vietnam ja Tunisia, yli neljä kymmenestä työntekijästä kuuluu nykyisin kehitysmaiden määritelmän mukaiseen keskiluokkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he ansaitsevat päivässä vähintään neljä dollaria. Vielä parikymmentä vuotta sitten tähän ryhmään kuului alle kaksi kymmenestä työntekijästä.

Silti kolmasosa kehitysmaiden työntekijöistä, noin 840 miljoonaa ihmistä, ansaitsee yhä alle kaksi dollaria päivässä, järjestö kertoo. Tilanne on kuitenkin parantunut, sillä vielä 2000-luvun alussa heidän määränsä oli yli puolet kaikista työntekijöistä.

ILO julkaisee vuosittaisen raporttinsa tänään.

Lue myös:

    Uusimmat